Omalla kohdalla Pohjois-Amerikkaan tutustuminen tuli aloitettua kenties sillä ilmeisimmällä tavalla eli visiitillä Yhdysvaltoihin talvella 2016. Syksyllä 2018 oli vuorossa Bahama, joka oli ensimmäinen kohde häämatkalla.
USA
Yhdysvallat valikoitui matkakohteeksi oikeastaan sattumalta, kun talvilomalle kohdetta etsiessäni osuivat silmiini Norwegianin varsin houkuttelevat Floridan tarjoukset. Viikko on lyhyt aika, vaikka sitten vain yhdessä osavaltiossa vierailemiseen, mutta ehtiihän tuossa lopulta tehdä niin kajakkiretken mangrovetiheikköön kuin road tripin Key Westiin ja käydä katsomassa laukkakisoja ja NHL-ottelua.
Bahama
Häämatkan ensimmäiset päivät kuluvat Bahamasaarilla järvenrantamökissä rentoutuen, ratsastaen ja pääkaupunki Nassauhun tutustuessa. Myös kuuluisat uivat possut tulevat tutuiksi, vaikka retki Exumaan meinaakin vielä viime hetkellä jäädä sääolosuhteiden vuoksi väliin.