Galápagossaarten risteily, päivä 5 – Galapaguera de Cerro Colorado, San Cristobal

ETELÄ-AMERIKKA » ECUADOR » Galápagossaarten risteily, päivä 5 – Galapaguera de Cerro Colorado, San Cristobal

Herätysbiisin sävelten leijaillessa hyttiimme keskiviikkoaamuna, on risteilymme viimeinen päivä alkamassa ja Cormorant on ankkurissa Galápagossaarten pääkaupungin Puerto Baquerizo Morenon edustalla.

San Cristóbalin saarella sijaitseva kaupunki on vajaalla 7000 asukkaallaan pikemminkin kylä kuin kaupunki ja huomattavasti pienempi kuin Santa Cruzin saarella sijaitseva Puerto Ayora. Toinen Galápagossaarten kansainvälisistä lentokentistä sijaitsee kuitenkin aivan kaupungin kupeessa ja tuolta on meidänkin tarkoitus huomenna kotimatkamme aloittaa.

Aamiaisen jälkeen on vuorossa risteilymme viimeinen retki, sillä viiden päivän risteilyn ostaneilla on tänään ohjelmaa enää aamupäivälle. Nostamme siis myös matkatavaramme mukaan pangaan ja keikumme aalloilla satamaan, jossa meitä jo odottaakin pikkubussi kuljettajineen.

Bussi kuljettaa meidät noin parinkymmenen kilometrin matkan ylänköjen halki Galapaguera de Cerro Colorado -kilpikonnien kasvatuskeskukseen, jossa asustaa kymmeniä ja kymmeniä Galápagoksenjättiläiskilpikonnia.

Eräitä konnia ehdimme Jennin kanssa jo omatoimisesti käydäkin katsomassa Santa Cruzin saarella, mutta tässä paikassa asustavat kilpikonnat ovat eri alalajia. Eron huomaa etenkin satulanmuotoisesta kilvestä, joka mahdollistaa kaulan kurottamisen korkeammalle.

Oppaamme James kertoo, että täällä asustavat kilpikonnat ovat nimenomaan niitä, joista Galápagossaaret ovat aikanaan saaneet nimensä. Galapaguera de Cerro Coloradossa kasvatettavia kilpikonnia vapautetaan lopulta myös keskuksen ulkopuolelle luontoon arvokkaiden kilpikonnakantojen turvaamiseksi.

Alueella kiertää vajaan kilometrin mittainen polku, jota ei tarvitse pitkään tarpoa kun jo ensimmäiset kilpikonnat ovat meitä vastassa. Pelottomat eläimet tulevat jopa niin lähelle, että perääntymään lähtevä australialainen hyttinaapurimme liukastuu kiveen ja pyllähtää pusikkoon.

James kertoo, että edessämme huojuvat valtavat kilpikonnat ovat iältään useita kymmeniä vuosia. Ensimmäiset kymmenen vuotta kun kilpikonnat viettävät ensin häkeissä ja sitten muurein suojatulla alueella. Näin estetään poikasten joutuminen petojen suuhun ja myös varkaiden matkaan.

Lyhyen kierroksen aikana ehdimmekin nähdä lukuisia nimensä mukaisesti jättimäisiä Galápagoksenjättiläiskilpikonnia. Polun varrella vastaan tulee myös yksi huomattavasti pienempi nuori yksilö, joka on koon perusteella vasta päässyt vapaasti vaeltamaan keskuksen ”villiin” luontoon. Käytännössähän tuo kun on kuitenkin suljettu alue.

Reitin lopussa meitä odottavat vielä pienet poikaset kasvatushäkeissään ja nuorukaiset omalla reviirillään. Aivan pienimpien poikasten kilpiin on maalattu numerot, jotta työntekijöiden on helppo varmistua kaikkien olevan tallella.

Poikasia tuijotellessani tunnen pientä huimausta, aivan kuin maa hieman keinuisi. Jenni kuvailee samanlaisia oireita ja näin tekevät myös muut seurueemme jäsenet. Merisairauttahan tämä ei ole, vaan pikemminkin maasairautta kun muutaman päivän risteilyn jälkeen keinuminen jatkuu vielä kuivalla maalla.

Kilpikonnakeskukseen suuntauneen visiitin jälkeen pikkubussi kuljettaa meidät takaisin kaupunkiin ja meidän osaltamme risteily loppuu tähän. Kahdeksan päivän risteilijät palaavat sen sijaan vielä Cormorantille.

Niin ikään viiden päivän risteilylle osallistunut australiaispariskunta kyyditään satamasta suoraan lentokentälle. Me olemme varanneet paluulentomme omatoimisesti vasta huomiselle ja niinpä meille jää vielä aikaa tutustua Puerto Baquerizo Morenoon, josta olemme varanneet etukäteen hotellin viimeiseksi yöksi Galápagossaarilla.