Matka-järvellä ja Vodno-vuorella

EUROOPPA » Makedonia » Matka-järvellä ja Vodno-vuorella

Sunnuntaiaamu alkaa mielestäni hieman liian varhain, kun Jennin kännykkä herättää meidät syystä tai toisesta jo kahdeksalta. Tunti lisää armonaikaa ja sitten hotellin aamiaispöydän kautta kohti bussiasemaa, sillä tarkoituksenamme on jatkaa huomenna matkaa Kosovoon. Vector Toursin kyyti Prizreniin maksaa noin 550 denaaria per pää eli alle kympin. Lähtökin on sopivasti puolenpäivän pintaan.

31-5-skopje-lake-matka
Vain 15 km päässä Skopjesta sijaitseva Matka on suosittu retkikohde.

Paluumatkalla pistäydymme Vero Center -nimisestä ostoskeskuksesta löytyvässä isossa supermarketissa varautuaksemme sekä puistossa että bussissa istuskeluun. Tunnin verran ehdimmekin läheisen puiston varjoisalla penkillä ihmetellä maailman menoa, ennen kuin on aika tavata eilinen kuskimme hotellilla ja lähteä kohti Matka-kanjonia ja samannimistä järveä. Oikeastaan kyseessä onkin tekojärvi, jonka rannoilla on myös useita luostareita. Alue kokonaisuudessaan on maan suosituin ulkoilukohde.

31-5-skopje-matka
Vuorikiipeilyn ja veneilyn sijaan tyydymme kävelemään Matkan polkuja pitkin.

Keskustan läpi ajaessamme kuljettajamme kertoo kaduilla olevien telttojen kuuluvan protestoivan opposition edustajille. Eilen juuri ehdinkin noita leirejä ihmetellä. Noin 15 km päässä kaupungista meitä odottaa jylhien vuorten väliin padottu järvi ja ilmeisen monta muutakin ulkoilijaa. Melojien lisäksi alue on erityisen suosittua vuorikiipeilijöiden keskuudessa ja vastarannalla kohoavan kallion laelta saatankin erottaa etäisenä pisteenä yhden huippua lähestyvän hurjapään.

31-5-skopje-matka-kanjoni
Alkumatkasta kapean polun varrella on jopa kaiteet.

Sovimme kuljettajan poimivan meidät parkkipaikalta parin tunnin päästä ja lähdemme katsastamaan maisemia kallionseinämää reunustavan kapean polun varrelta. Kaiteiden loppuessa ja polun muuttessa entistä epämääräisemmäksi päätämme kääntyä takaisin ja levähdämme hetken veden ylle kurkottelevan ravintolan terassilla. Ruokalistasta emme ymmärrä mitään, joten sokkotilauksen tuloksena Jenni saa kapean vadillisen pähkinöitä ja itselleni kannetaan jonkinlaista parsakeittoa.

31-5-skopje-St-Panteleimon
Hevoseläinlääkäri ja hevonen St. Panteleimonin kirkon edustalla.

Sovittuun aikaan on kuljettajamme paikalla ja hän ehtii itse ehdottaa Vodno-vuorella piipahtamista, ennen kuin otan asian edes puheeksi. Lisähintaa tuo kieppi tekee kuulemma 500 denaaria, joten ei muuta kuin menoksi. Matkalla ylöspäin kuskin on pysähdyttävä rukoilemaan ja hän jättää meidät siksi aikaa ihailemaan alapuolella aukeavia maisemia St. Panteleimon -kirkolle, jonka pihamaalla laiduntaa vapaana yksinäinen hevonen.

31-5-skopje-maisema
Skopje yläilmoista nähtynä.

Moskeijasta palattuaan kuljettajamme ajaa meidät mersullaan vielä loppumatkan parkkipaikalle, josta nousemme vuoren huipulle ja Millennium Crossin juurelle modernilla köysiradalla. Vuonna 2011 valmistunut 66 metriä korkea tekele on muuten maailman korkein risti ja aukeaapa paikalta myös upeat näkymät niin Skopjeen kuin vastakkaisen puolen laaksoon.

31-5-skopje-millennium-cross
Millennium Crossin juurelle pääsee modernilla köysiradalla.

Köysiradalla alas ja mersulla takaisin kohti hotellia. Alamäkeen vuoristotietä huristellessaan kuskimme roikottaa kättään ikkunasta ja vinkkoo kiireisempiä ohittamaan todeten meille verkkaisen tahtinsa selitykseksi: ”for me, easy normal”, mikä passaa meille paremmin kuin hyvin.  Maksamme pyydetyt 1500 denaaria ja toivotamme kaikkea hyvää.

31-5-skopje-vodno
Vodno-vuorella.

Hotellihuoneeseen päästyämme alkaakin sataa, joten päätämme illastaa ikkunastamme näkyvän ravintolan terassilla. Meillä on jäljellä noin 15 euron edestä paikallista valuuttaa ja tuollahan saa vallan erinomaiset pizzat, lasilliset viiniä sekä yhden oluen. Hieman ilmakuivattua kinkkua livautan myös laihalle kissakerjäläiselle pöytämme alle. Tunnelmaa latistaa hieman se, että huomaan pankkikorttini kadonneen lompakostani ja nopean päättelyketjun tuloksena totean sen jääneen aamupäivällä automaattiin käteistä nostaessani. Suljen kortin ja päätän soittaa vielä huomenna pankkiin, varmistaakseni ettei tililtäni ole kadonnut epämääräisiä summia. Verkkopankissa voin joka tapauksessa siirtää rahaa Jennin tilille, joten siinä mielessä hätä ei ole tämän näköinen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s