EUROOPPA » Albania » Vieraanvaraisuutta ja diktaattoritarinoita Shkodërissa
Matka kohti vajaan 200 km päässä odottavaa Shkodëria, yhtä Albanian vanhimmista ja historiallisimmista kaupungeista, alkaa Kosovon Prizrenistä, jossa hotellin kokki pakkaa meille voileivät mukaan, sillä meillä ei ole aikaa jäädä odottamaan aamiaistarjoilun alkua. Talsiessamme kohti bussiasemaa yrittää jo yksi minibussi napata meidät lennosta mukaan, joten kyydeistä täällä ei näytä olevan pulaa. Oikean bussin löydettyämme nautimme eväät maisemia ihastellen ja taitaapa tuossa hetkeksi vielä unikin voittaa. Noin 50 km ennen Shkodëria pysähdytään huoltoasemalle ja tuossahan ehtii hyvin nappaamaan yhden albanialaisen oluen terassin varjossa.
Alkumatka onkin sujunut jopa miltei liian hyvin. Ja niinpä Shkodërin kohdalla meidät sitten tiputetaan laukkuinemme ison tien varteen kyydin jatkaessa kohti Montenegroa. Onneksi läheisellä bussipysäkillä seisoo paikallinen tyttö, joka tilanteemme kuultuaan soittaa heti ystävälleen ja selvittää missä mahtaa sijaita Florianin Guesthouse, jossa meidän on tarkoitus yöpyä. Seuraavaksi tyttö ostaa meille bussiliput, sillä paikallista valuuttaa meillä ei ole luonnollisesti yhtään. Keskustaan päästyämme hän lähestulkoon taluttaa meidän pankkiautomaatille, soittaa sitten tutulle taksikuskille ja ajaa kanssamme perille asti varmistuakseen, että paikka on todella oikea. Kun sitten taksikyydin maksettuani yritän antaa hänellekin jotain kiitokseksi vaivannäöstä, ei tuo tule kuulonkaan. Melkoista vieraanvaraisuutta sanoisin.
Majapaikkamme osoittautuu kotimajoituksen ja hostellin jonkinlaiseksi risteytykseksi. Istumme vehreään puutarhaan hörppimään teetä ja kuuntelemaan isäntämme Florianin juttuja mm. Albaniaa vuosikymmeniä diktaattorin elkein hallinneesta Enver Hoxhasta. Vihollisten hyökkäystä pelätessään hän mm. rakennutti ympäri Albaniaa yli puoli miljoonaa bunkkeria, joihin koko maan väestö tarvittaessa mahtuisi. Jalkapallon MM-kisojen aikana hän puolestaan määräsi kansalaisensa kannattamaan ainoastaan kommunistisia valtioita, vaikka eipä tuollaisia välttämättä edes kisoista tahtonut löytyä.
Hetken levähdettyämme lainaamme Florianilta polkupyörät aikomuksenamme käväistä sekä kaupassa että Skutarijärveä katselemassa. Pieni kyläkauppa löytyykin yllättävän läheltä ja kauppiaan pieni tytär puhuu jopa auttavasti englantia.
Järven löytäminen ilman karttaa onkin hieman haastavampaa, vaikka Florianin ohjeet kuuluivatkin ”suoraan ja oikealle.” Rekat pyyhältävät ohi kolistelessamme katujen varsia ja vihdoin oikealla todella aukeaa leveä laatoitettu ja penkkien reunustama kävelykatu, jonka arvaamme johtavan määränpäähämme.
Istumme penkille nauttimaan evääksi ostamaamme vaalea leipää ja sulatejuustoa ja katselemme kuinka paikalliset huimapäiset lapset hyppivät sillalta veteen. Ainokainen oluenikin on pysynyt kohtuullisen viileänä, joten se on parasta juoda pois myös. Takanamme kohoavan kukkulan päältä erottuu Rozafan linna, jonne Florian lupasi meidät vielä illalla kuljettajansa välityksellä ajeluttaa.
Paluumatkalla majapaikkaamme kuuluu paristakin paikasta nuorison iloista huutelua: ”Hello my friend!”, ”How are you!”. Jennin vetäytyessä kauneusunille, korkkaan oluen ja siirryn puutarhaan lueskelemaan Salman Rushdien Saatanallisia säkeitä. Seitsemältä portin eteen pysähtyy vanhan ukon kuljettama farmarimersu, jonka kyydissä pääsemme ihmettelemään niin läheisen Mesin kylän samannimistä siltaa kuin Rozafan linnoitustakin.
Aurinko laskee Skutarinjärven taa Montenegron puolella ja lähdemme majatalolle illastamaan Florianin äidin laittamaa kotiruokaa ja isän valmistamaa viiniä. Florianin saavuttua bisneksiään hoitamasta saamme kuulla vielä lisää valittuja paloja Albanian ja Balkanin historiasta.
Huomiselle Florian ehdottaa meille retkeä Komani-järvelle, jota pitkin seilaa jonkinlainen lautta. Bussi lähtisi aamukuudelta, joten mikä ettei.
ihankartalla.fi 