EUROOPPA » Albania » Vuonomaisemia Komani-järvellä
Naapuruston kukot tuntuvat olevan paitsi epävireessä, myös äänessä läpi yön. Kello soi kuitenkin 5.30 ja ylös on kömmittävä. Nappaamme Florianin siskon esille laittamaa aamiaista ulkokeittiöstä ja siirrymme portille odottelemaan furgonia eli minibussia ja katselemaan kuinka vanha ukko on jo niittänyt viikatteella hyvän saran pellostaan. Kyytimme saapuu paikalliseen tapaan vähintään vartin myöhässä ja Shkodërin keskustaan päästyämme (eli noin viiden minuutin kuluttua) pysähdytään vielä terassille aamukahville ja vasta sitten alkaa varsinainen matka kohti Komani-järveä.
Kyytiin nousee jatkuvasti lisää ihmisiä kadunkulmista ja keskustelusta päätellen nuo kyllä toisensa tuntevat. Lopulta käykin ilmi, että kyseessä on joukko opettajia, jotka ovat matkalla vuoristossa ja sen takana sijaitsevaan kouluun. Tuollaiset pari tuntia suuntaansa näyttäisi päivittäinen työmatka olevan. Vielä ihmeellisempää on kuitenkin keskellä vuoristoa täysin tyhjästä tienposkeen ilmestynyt lapsilauma, jonka niin ikään poimimme kyytiin. Auto on kuitenkin jo niin täynnä, että kolme lasta sullotaan takaovista viimeisen penkkirivin taakse seisomaan.
Ensimmäinen koulu on yksinäinen tiilirakennus vuoren kupeessa, enkä ainakaan minä ole kilometrien säteellä havainnut muuta kuin ylös alas rinnettä kiermurtelevan tien. Laaksosta löytyvän koulun pihaan jäävät meitä lukuun ottamatta loput kyytiläiset ja kohta suhahdamme padon kulmalla vuoren seinämään puhkaistun tunnelin läpi pienelle maakaistaleelle, jolta lautta lähtee. Jotenkin tuohon on hiljaisen näköinen hotellin ja ravintolan yhdistelmäkin saatu mahdutettua.
Koko Komani-järvi on syntynyt 70-luvulla, kun kallioinen Drinin laakso padottiin teollisuuden energiantarpeisiin ja nyttemmin näkymät tuovat kieltämättä vahvasti mieleen Norjan vuonot. Florian on hoitanut asian niin, että kyytimme hintaan sisältyy myös lauttaliput, joten kipuamme Suomenlinnan lauttaa muistuttavaan alukseen, jonne lisäksemme tulee ehkä viitisentoista matkustajaa.
Seilaamme jylhien vuorien välissä ja maisemissa ei kyllä ole valittamista, joskin puolivälin tienoilla järvessä kelluu melkoinen määrä tyhjiä pulloja ja muuta roskaa. Minua ihmetyttää, A) miksi roskaa pitää vesistöihin tunkea ja B) mistä ihmeestä kaikki tuo paska tuonne on joutunut.
Reilun parin tunnin kuluttua olemme perillä Fierzan kylässä, jonne muut matkalaiset näyttävän jäävän. Saamamme tiedon mukaan tuolla olisi mahdollista syödä ja niinpä meillä ei olekaan ollut matkassa vesipullojen lisäksi kuin hieman pientä naposteltavaa. Rannalla kököttävä lautahökkeli on kuitenkin vain vaatimaton kahvila, josta saan oluen ja limonadin lisäksi ostettua meille pari pientä sipsipussia ja suklaacroissantit pahimpaan nälkään.
Paluumatkan vietämme sisätiloissa tuoleilla torkkuen eikä lautalla ole lisäksemme kuin kaksi nunnaa. Sitten onkin vielä ylitettävä sama vuoristo ja Jenni alkaa autossa osoittaa pieniä auringonpistoksen oireita istuttuaan menomatkan kannella auringossa. Minibussi pysähtyy vuoren rinteestä pulppuavan lähteen kohdalle ja apukuskin paikalla oleva mies kehottaa minua täyttämään juomapullomme, sillä vesi on kuulemma moninverroin parempaa kuin kaupungissa saatavilla oleva. Ja kylmää ja virkistäväähän tuo onkin.
Kaksitoista tuntia lähtömme jälkeen olemme jälleen Florianin majatalon portilla. Haen jääkaappiin eilen laittamani oluen ja rojahdan puutarhan nojatuoliin. Jennin herättyä hieman parempivointisena torkuilta poljemme vielä nostamaan käteistä maksaaksemme laskumme ja tutustumme vielä samalla hieman myös naapurustoon, joskaan kovin kauas emme pitkän päivän jälkeen jaksa lähteä. Läheisen talon kohdalla nainen siistii ojanpientareen heinikkoa paimentamansa vuohilauman avustuksella.
Illalliseksi Florianin äiti on valmistanut meille grillattuja kasviksia ja possua, joka sekin taitaa olla samassa pihapiirissä kasvanut. Muutama lasillinen kotitekoista viiniä ja niin alkaa väsymys voittaa. Aamulla otamme suunnaksi Montenegron.
ihankartalla.fi 