EUROOPPA » MONTENEGRO » Sunnuntai Kotorissa
Kännykkäni herätyskello piippaa seitsemältä ja samaan aikaan alkaa Kotorin vanhan kaupungin kellotornista kuulua kilkatusta, joka jatkuu huomattavasti pidempään kuin loogiset seitsemän lyöntiä edellyttäisi.
Unta riittää kuitenkin vielä pari tuntia, jonka jälkeen avaan ikkunaluukut ja katselen hetken pilvetöntä sinitaivasta. Ikkunan alla istuu pöytänsä ääressä linnoitukselle lippuja myyvä mies, mutta meidän ei noita lippuja tarvitse ostaa, sillä asuntomme on linnoitukselle johtavien rappusten varrella.
Aamiaisen jälkeen lähdemme ulos kävelemään ja vanha kaupunki kuhisee jo viirejä heiluttavien oppaiden perässä laahustavia ikäihmisiä. Ja niinhän tuo majoittamme taisikin mainita, että aamupäivisin rantautuvat valtavat risteilijät Kotoriin ja sylkäisevät sisuksistaan laumoittain turisteja, jotka illan tullen jatkavat jo seuraavaan kohteeseen.
Ostan lähikaupasta uuden aurinkorasvan, sillä edellisen jätin Podgorican hostellin vessaan ennen eiliselle turneelle lähtöä. Nappaan kylmäkaapista myös yhden Nikšićkon, joka on kuulemma ainoa montenegrolainen olutmerkki. Jenni puolestaan hunajamelonin vanhan kaupungin porttien ulkopuolella kojujaan pitävältä hedelmäkauppiaalta.
Kävelemme hetken pitkin rantaa, mutta on yksinkertaisesti liian kuuma tehdä mitään. Kun rantakadulla ei kohtuullisen matkan päässä näytä olevan sopivaa terassia, palaamme takaisin vanhaan kaupunkiin ja istahdamme ensimmäiselle terassille, jota viilentävät vesihöyryä levittävät tuulettimet. Two beers, please!
Tauon jälkeen kiertelemme vanhan kaupungin kadut läpi ja olen hieman pettynyt, sillä kissoja on huomattavasti vähemmän mitä kuvittelin. Kotorin kissat kun ovat sentään jonkinlainen käsite. Puolivahingossa päädymme lopulta kotiovellemme ja pujahdamme hetkeksi sisään paahdetta pakoon ja keräämään voimia kaupungin yläpuolella kohoavan vuoren laella sijaitsevalle linnoitukselle kiipeämistä varten.
Melkoiseksi urakaksihan tuo kapuaminen osoittautuukin ja etenkin alastulo tuottaa korkeita paikkoja kammoksuvalle Jennille melkoisia haasteita. Enpä kyllä itsekään korkeuksista välitä, mutta hyvät portaathan tuossa on ja matala kivimuuri erottaa meidät alapuolisesta maailmasta.
Illallispaikan valinnassa on lähinnä runsaudenpulaa ja lopulta päädymme Bastion-nimiseen ravintolaan, jota myös Airbnb-emäntämme suositteli. Jenni tilaa pastan merenelävillä ja minä puolestani pekoniin käärittyjä katkarapuja. Ruoan jälkeen sitä onkin niin väsynyt, että unta ei tarvitse kauaa kysellä.
ihankartalla.fi 