EUROOPPA » Ukraina » Odessan katakombeissa
Sunnuntaiaamun ensimmäinen ohjelmanumero on siirtää kamat isompaan asuntoon, jonka olemme vuokranneet samalta pariskunnalta viimeisen Odessan päivämme ajaksi. Puolen tunnin kävelymatkan päässä odottaa viitisen vuotta vanha 16-kerroksinen rakennus, jonka ulkokuori on jo ehtinyt hieman rappeutua. 10. kerroksessa sijaitseva 170-neliöinen asunto puolestaan muistuttaa betonilattioineen lähinnä niukan boheemisti sisustettua tehdashallia. Mitä ilmeisimmin asunnot on myyty hieman puolivalmiina, mikä saattaa toki olla maan tapakin.
Siirrymme läheisen huvipuiston portille odottelemaan katakombiretkemme opasta ja pian paikalle asteleekin noin 25-vuotias mies, joka esittelee itsensä Egoriksi. Matkalla marshrutkan lähtöpaikalle nappaamme mukaan vielä hänen ystävänsä Vanyan ja Egor myöntääkin suoraan, ettei uskalla lähteä sokkeloisiin tunneleihin ilman tätä. Noin puolen tunnin ajon jälkeen olemme Nerubayskoyen kylässä, jossa myös eilen etsimämme katakombimuseo sijaitsee. Meidän seurueemme kuitenkin ohittaa museon ja Egor kertoo, että museossa pääsee näkemään vain hyvin lyhyen pätkän tunneleita, joihin on vielä asennettu sähkövalot.
Me sen sijaan suuntamme pimeään ja niinpä Egor kaivaakin meille kaikille ensimmäisenä repustaan otsalamput. Pari heidän aikaisempaa kulkureittiään katakombeihin on kuulemma tukittu, mutta pian olemme eräänlaisen luolan suuaukolla ja astumme sisään noihin mystisiin tunneleihin. Heti oviaukolla on on mutaista liejua ja hyppelemme kiviä pitkin kuivalle asti. Egor kertoo kyseessä olevan ihmisjätöksiä läheisten kylien käyttäessä tunneleita toisinaan niin viemärinä kuin kaatopaikkanakin.
Kolmessa eri tasossa kulkeva Odessan katakombiverkosto on yhteispituudeltaan noin 2500 kilometriä eikä tätä luultavasti maailman laajinta sokkeloa ole mitenkään kartoitettu. Aikoinaan tuolta on louhittu kalkkikiveä ja myöhemmin tunneleita ovat käyttäneet niin salakuljettajat kuin sotilaatkin. Egor kertookin, että harrastajat merkkaavat risteyksiin omat reittinsä tietyillä kuvioilla. Ja ilman opasta tuonne ei olisikaan mitään asiaa. Paikallisen tarinan mukaan uudenvuodenvuodenaattona 2005 ryhmä paikallisia nuoria vietti juhlia katakombeissa ja illan mittaan yksi heistä eksyi. Nestehukkaan menehtyneen tytön ruumis löydettiin lopulta vasta vuonna 2007.
Suurin osa katakombeista on helppokulkuista väylää, mutta väliin mahtuu pari haastavampaakin kohtaa, kun viimeaikaiset sateet ovat painaneet tunnelin kattoa alaspäin ja joudumme etenemään kyykyssä ja pää kumarrassa.
Poikkeamme myös ”toiseen kerrokseen” katsomaan eräänlaista luolaa, jota kaivosmiehet ovat käyttäneet taukopaikkanaan. Vajaan tunnin tarvottuamme saavumme risteykseen ja Egor kysyy, kumpaan suuntaan haluamme. Oikealla on reitti, joka veisi meidät parin tunnin jälkeen toisessa kylässä sijaitsevalle oviaukolle ja vasemmalla päivänvalo häämöttää puolestaan noin vartin päässä. Valitsemme epäröimättä jälkimmäisen, sillä kyllä tuossa alkaa olla jo kokemusta kerrakseen.
Pölyisinä ja hieman myös kirjaimellisesti paskaisina ajamme marshrutkalla takaisin Odessaan, hyvästelemme Egorin ja maksamme hänelle yhteensä noin 40 € päivän seikkailusta. Sitten suihkuun, jonka jälkeen asetun hetkeksi asuntomme erkkeriin sijoitettuun riippumattoon oluen keran nauttimaan ikkunoista avautuvasta näkymästä Mustallemerelle.
Illalla suuntaamme rantaravintolaan syömään. Tarjoilija osaa englantia vain yhden sanan ja toistelee pitkien ukrainankielisten fraasiensa perään aina ”understand?”. Huitomalla ja viittomalla onnistumme kuitenkin tilaamaan niin kala-alkupalat, grillattua lihaa kuin oluttakin. Paikallinen vorschmack näyttää muuten eroavan hieman Mannerheiminkin suosimasta versiosta, mutta eipä tuossakaan valittamista ole.
ihankartalla.fi 