EUROOPPA » RANSKA / MONACO » Pikavisiitti Monacoon
Sunnuntaiaamu alkaa lyhyellä kävelyllä läheiseltä rautatieasemalta löytyvälle Hertzin toimistolle, jossa asiointi sujuu yllättävän mukavasti suomeksi, virkailija-Virpan taitaessa kielen. Ja onneksi näin on, sillä varauksemme kanssa on pieniä ongelmia. Yksikään lompakoistamme löytyvistä viidestä luottokortista ei nimittäin täsmää numerosarjaltaan sen kortin kanssa, jolla varaus on tehty ja osittain maksettukin. Mysteeri jää ratkaisematta ja lopulta siirrämme koko varauksen yhdelle minun korteistani ja tämän hässäkän aikana yksin Jennin korteistakin ehtii jo hukkua, eikä sitä lukuisista etsinnöistä huolimatta löydy niin tiskiltä, lompakoista kuin taskuistakaan.
Lopulta saamme kuitenkin näppärän Opel Corsan allemme. Jenni istuu ratin taakse ja lähdemme kohti parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Monacoa. Nizzasta Monacoon pääsee myös moottoritietä, mutta rannikolla kulkee kolme maisemiltaan huomattavasti tyydyttävämpää reittiä ja navigaattorimme opastaa meidät niistä keskimmäiselle, Moyenne Cornichelle. Mutkitteleva tie kieputtelee pitkin vuorenrinnettä ja alhaalla levittäytyy Ranskan Riviera, jota pysähdymme ihastelemaan vielä tarkemmin tätä tarkoitusta varten tehdyltä näköalapaikalta, sillä Jenni ei uskalla irrottaa katsettaan tiestä.
Monte Carlon kuuluisan kasinon liepeiltä löydämme parkkihallin, jossa ei vuokra-automme lisäksi paljon muita asiakkaita ole. Hintakin näyttää olevan Helsingin keskustaan verrattuna varsin kohtuullinen. Kävelemme rantakadulle ja läpi Formula 1 -radan osanakin toimivaa tunnelia kohti satamaa, jonne onkin parkkeerattu juuri niin hulppeita huvipursia kuin kuvitella saattaa.
Nälän yllätettyä pistäydemme Son of a Bun -hampurilaisbaariin lounaalle. Ainakin oma purilaiseni, jossa sämpylän välissä on mehevän pihvin lisäksi sämpylän välissä on mm. hillittömän paksu siivu Fourme d’Ambert -sinihomejuustoa, on jopa yllättävän hyvä. Eikä hintataso ruokailunkaan suhteen ole lainkaan niin päätä huimaava, kuin olin etukäteen pelännyt.
Takaisin autolle talsiessamme käväisemme vielä oopperatalon ja kasinon muodostaman valtavan rakennuskompleksin takaa löytyvässä puistossa, jonka violettikukkaiset jakarandapuut tuovat piristävää väriä pilvisen taivaan vastapainoksi.
Kasinorakennuksessa käväisemme vain aulassa kääntymässä, sillä pelisalin puolelle on pääsymaksu jo ennen kuin ensimmäistäkään panosta pääsee asettamaan. Matkaa on kuitenkin pakko jatkaa, sillä tummat pilvet alkavat jo valua vuorilta alas ja matkaa seuraavaan yöpaikkaamme Cap d’Agdeen on yli 400 km.
Vuoriston kupeeseen rakennetun moottoritien vauhti on Jennille liikaa ja vaihdamme kuljettajaa. Matkalla osuu pari sen verran voimakasta ukkosmyrskyä, että liikenne käytännössä pysähtyy ja lopulta iltayhdeksältä olemme perillä oikeassa kylässä. Auki olevia kauppoja tuolta ei tosin enää löydy, lukuun ottamatta maahanmuuttajien pitämää pientä putiikkia, josta ei esimerkiksi olutta saa lainkaan.
Suuntaamme siis rantakadun tuntumaan, jossa Airbnb-isäntämme Frank jo meitä odotteleekin. Hän tosin tuntuu osaavan yhtä monta sanaa englantia kuin minä ranskaa ja se on muuten vähän se. Sen verran kuitenkin ymmärrän, että auton voi jättää pihaan laukkujen purkamisen ajaksi, mutta sitten se on vietävä läheiselle maksulliselle parkkipaikalle yöksi. Tehtyäni työtä käskettyä huomaan myös huoltoaseman, joka on avoinna ja jonka kylmäkaapeista löytyy myös olutta. Nappaan pari euron tölkkiä.
Turistikausi ei selvästikään ole vielä alkanut, niin hiljaista on rantakadulla, jota kävelemme ruokaa etsien saatuamme asuntoon liittyvät asiat hoidettua. Koska nälkä ei ole mitenkään päällekäyvä, tyydymme ostamaan pienestä kioskista paninit mukaan. Iltapalan jälkeen raapustelen päiväkirjaan takautuvasti kolme edellistä päivää ja sitten onkin aika käydä nukkumaan, sillä huomenna on taas edessä hyvä pätkä autoilua.
ihankartalla.fi 