EUROOPPA » RANSKA » Yöjunalla Ranskasta Portugaliin
Keskiviikko on eräänlainen välipäivä erittäin muuten tiukan aikataulun omaavalla reissullamme. Oikeastaan ohjelmassa ei ole muuta kuin odottelua, sillä juna Biarritzista Espanjan Iruniin lähtee vasta viiden jälkeen iltapäivällä. Irunista puolestaan jatkamme yöjunalla Coimbraan ja siitä vielä jonkinlaisella lähijunalla Portoon. Netistä huomaan kuitenkin, että Ranskassa on parhaillaan käynnissä rautatiealan lakko, joka vaikuttaa ainakin osaan vuoroista. Joten samalla kun lähdemme hakemaan aamiaista, päätämme käydä asemalle varmistamassa, että suunnitelmamme tosiaan edelleen pitävät.

Kansainvälisissä junavuoroissa ei onneksi ole häiriöitä ja niinpä jatkamme asemalta bussilla E-Leclerc-supermarkettiin ostamaan aamiaista sekä evästä yöjunaan. Kello on jo yksi, kun viimein istumme majapaikkamme puutarhaan pikaiselle aamiaiselle, jonka jälkeen pakkaamme tavaramme ja kiitämme vieraanvaraisuudesta. Tarkoituksenamme on nauttia vielä kunnon ateria ennen junamatkailua, mutta niinpä vain ranskalaisen ruokailukulttuurin pykälät kaatavat suunnitelmamme varsin tehokkaasti. Ruokaa nimittäin on ravintoloissa saatavilla vain muutaman tunnin verran lounasaikaan ja seuraavan kerran vasta illalla. Niinpä joudumme ajamaan bussilla keskustaan asti ja nauttimaan kahvilan terassilla ylihintaiset voileivät. Axoa jää tällä reissuilla vain gastronomiseksi haaveeksi.

Juna Iruniin on hieman myöhässä, mutta ehdimme silti hyvin laiturilla odottavaan yöjunaan, jossa miehille ja naisille on omat neljän hengen koppinsa. Pääsemme sentään Jennin kanssa naapureiksi. Yläpetini on sen verran ahdas, että oluen juominenkin on melko haastavaa. Eväät ehdimme käymme syömässä istumaosastossa, ennen kuin konduktööri ajaa meidät pois. Nukkumaan on syytä mennä ajoissa, sillä meidän on jäätävä junasta Coimbrassa puoli viideltä aamulla.