Armenialaista vieraanvaraisuutta

EUROOPPA » ARMENIA » Armenialaista vieraanvaraisuutta

Kello on puoli kahdeksan maanantaiaamuna, kun hyppään eilen illalla Tbilisistä lähteneen junan vaunusta Jerevanin päärautatieaseman laiturille. Olen varannut Airbnb:n kautta huoneen paikallisen perheen kotoa, joka näyttäisi olevan kävelymatkan päässä ja tarkemmin tutkailtuna jopa saman rautatieasemankin ohi kulkevan Tigran Mets -kadun varrella. Joten ei muuta kuin pieni käsimatkatavaralaukku kenoon ja menoksi. Oikean numeron kohdalta löydän myös pankkiautomaatin ja nostan saman tien jonkin verran Armenian drameja lompakkoon.

jerevan-asunto
Kotitaloni Jerevanissa. Naapurin työ tai harrastus liittynee rapussa lojuvaan kasaan.

Perillä odottaa sisäpiha täynnä melko ränsistyneen näköisiä korkeita kerrostaloja ja joudun soittamaan varmistaakseni mikä näistä on oikea ja mistä pääsen sisälle. Airbnb:ssä olen asioinut perheen noin parikymppisen tyttären kanssa ja hän onkin minua ovella vastassa kun vihdoin löydän tismalleen oikean osoitteen.

jerevan-asunto2
Aina kun istahdan parvekkeelle, kiikuttaa perheen äiti jotain tarjottavaa pöydälle.

Minulle varattuun huoneeseen on kulku ison parvekkeen kautta ja käyn heittämässä laukkuni sängylle palatakseni sitten parvekkeelle, jolta löytyvälle pöydälle perheen äiti kattaa jo teetarjoilua. Nautin tervetulleen aamiaisen jutellen niitä näitä perheen tyttären kanssa. Mielenosoituksia kaupungissa kuulemma saattaa olla iltaisin, sillä asemiehet pitävät edelleen hallussa yhtä kaupungin poliisiasemista. Yleinen mielipide tuntuu kuitenkin olevan asemiesten puolella ja perheen isäkin on ollut edellisenä päivänä marssimassa kaupungilla.

jerevan-republic-square
Republic Squaren tanssivat suihkulähteet. Päiväsaikaan tosin niin tanssi kuin musiikki loistavat poissaolollaan.

Otettuani puolen tunnin tirsat ja käytyäni suihkussa lähden tutustumaan tarkemmin Jerevaniin. Kaduilla tuntuu olevan yllättävän rauhallista ja lämpötilakin on näin suomalaiseen makuun aika lailla lähellä sopivaa. Vielä viikko takaperin oli täälläkin jopa + 45 °C, mikä olisi kyllä hyydyttänyt ainakin tämän matkamiehen. Ostan läheisestä marketista  pari kylmää olutta ja muutaman minuutin päästä olenkin jo laulavista suihkulähteistään tunnetulla Republic Square -aukiolla, joten majapaikkani todellakin on kävelymatkan päässä keskustasta.

jerevan-northern-avenue
Vuonna 2007 avatulta Northern Avenue kävelykadulta löytyy kalliiden asuntojen lisäksi mm. hotelleja, ravintoloita ja merkkiliikkeitä.

Hiljaisen ja todella puhtaan kävelykadun toisesta päästä löytyy Jerevanin kuuluisa oopperatalo ja sen takaa puolestaan varjoisa puisto, jonka penkille istahdan avatakseni niin oluen kuin Knausgårdinkin.

jerevan-oopperatalon-puisto
Oopperatalon liepeiltä löytyy asiaan kuuluvia istutuksia.

Auringon siirtyessä menetän puiden tarjoaman varjon ja jatkan kohti Cascades-patsaspuistoa ja sen valtavia portaita, jotka johtavat toisen maailmansodan muistomerkille. Kapuan aluksi puoliväliin ja ihailen alapuolella avautuvaa Jerevania. Lopulta päätän käydä ylhäällä asti keräämässä hieman nälkää ja janoa.

jerevan-oopperatalo
Jerevanin oopperatalo.

Seuraava kohteeni on koko Armenian ainoa pienpanimo Beer Academy, joka toimii myös ravintolana. Pari tuoppia armenialaista alea varjoisalla terassilla ja lounaaksi juustohampurilainen. Wifikin paikalta löytyy ja Facebookissa Georgiassa tapaamani tanskalaiset ilmoittavan niin ikään saapuneensa Jerevaniin, joten alamme suunnitella retkeä jonnekin päin Armeniaa. Lupaan tutkailla keskustan matkatoimistojen tarjontaa ja palata asiaan illalla. Alun perin olin suunnitellut käyväni Vuoristo-Karabahin tasavallassa, jonka armenialaiset kansallismieliset taannoin irrottivat Azerbaidzanista. Isäntäperheeni isä työskentelee matkatoimistossa, joka sinne retkiä järjestäisi, mutta aikani ei kuitenkaan taitaisi tuonne asti riittää ja lisäksi vakuutusyhtiöni ilmoitti, että matkavakuutukseni ei ole voimassa mikäli alueelle menen.

cascades-jerevan-patsaspuisto
Cascade-portaikko on hyvä paikka ihmetellä Jerevania yläilmoista.

Kiertelen iltapäivällä päämäärättä pitkin Jerevania ja asunnolle palattuani tarjoillaan minulle oitis kotiruokaa teen, hedelmien ja paikallisen leivän kera. Mukanani tuomani oluet minua kehotetaan nostamaan perheen jääkaappin. Ilmeisesti englantia taitamaton äitikin innostuu juttelemaan, kun menen kehumaan ruokaa venäjäksi, jota näin paljastan osaavani sanan kaksi.

jerevan-beer-academy.jpg
Armenian paras (ja ainoa) pienpanimo Beer Academy.

Napsautan wifin päälle ja tanskalaiset kertovat löytäneensä ylihuomiselle hostellinsa järjestämän retken, jonka suuntana ovata Etelä-Armenian luostarit. Lisäksi heillä on suunnitelmissa palata torstaina Georgiaan hostellin kautta järjestetyllä henkilöautokyydillä ja pysähtyä matkan varrella Pohjois-Armenian nähtävyyksiin. Tilaa olisi minullekin, joten hyväksyn molemmat tarjoukset.

jerevan-katukyltti
Armeniassa (kuten Georgiassakin) on omat aakkosensa.

Kellon tullessa kymmenen olen jo huoneessani raapustamassa päiväkirjaani, kun ulkoa alkaa kuulua huutoa ja elämöintiä. Astun parvekkeelle, mutta vastapäinen talo estää näkymän Tigran Mets -kadulle. Nopea googlaus paljastaa kyseessä olevan organisoitu marssi ja kohta isäntäperheeni isäkin jo ryntää ulos liittyäkseen joukkoon. Juon yhden oluen parvekkeen keinutuolissa ja kuuntelen vähitellen hiljenevää hälinää ennen kuin häivyn huoneeseeni nukkumaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s