EUROOPPA » BELGIA » Waterloo ja Forêt de Soignes
Viikko Belgiassa on vierähtänyt nopeasti ja aika on kulunut lähinnä töiden parissa sekä koirien ulkoilutuksen merkeissä, Jennin päivät kun ovat venyneet poikkeuksetta pitkiksi. Tiistaina käväisin Brysselissä päiväseltään ja lisäksi ehdimme vierailla niin Jennin kollegan kotona illastamassa kuin suomalaisten tuttavien luona tervehtimässä Haiku-koiramme veljeä.

Ja toki kun Waterloo oli noinkin lähellä, täytyi sitä yhtenä iltana käydä katsastamassa myös kuuluisan Waterloon taistelun muistomerkki. Tarkkaan ottaen tuo muuten sijaitsikin Braine-l’Alleud-nimisen kunnan puolella.

Käytännössä paikalla oli vain peltojen keskellä kohoava Butte du Lion -muistomerkki sekä museo, joka oli paikalle saapuessamme juuri sulkeutumassa. Lipun hintaan olisi sisältynyt myös mahdollisuus kiivetä muistomerkkikukkulalle, mutta samat pellot näemme myös kävelessämme museon takaa lähtevää soratietä palan matkaa.

Perjantaina meidän on tarkoitus ajaa Luxemburgiin ja viettää sitten lauantai tuon minimaan pääkaupungissa. Puoliltapäivin siivoan Airbnb-asuntomme ja pakkaan tavarat autoon, Jenni kun on tänään mennyt kollegansa kyydillä minne sitten ovatkin tänään menneet, pitkin viikkoa he kun ovat vierailleet talleilla niin Ranskassa kuin Hollannissakin.

Olemme sopineet tapaavamme Jennin kanssa hänen kollegansa kotona heidän työpäivänsä päätyttyä, joten lähden suunnistamaan kohti Waterloota. Aikaa minulla on vielä yllin kyllin ja kun olen jo etukäteen huomannut Forêt de Soignes -nimisen valtavan ulkoilualueen osuvan matkan varrelle, päätän pistäytyä sinne koirien kanssa päiväkävelylle.

Käytännössä Forêt de Soignes on valtava, noin 4000 hehtaarin kokoinen metsä, jonka sisällä risteilee satoja kilometrejä ratsastusreittejä, pyöräteitä ja polkuja. Ja sen verran kevät on täällä Suomea edellä, että ympärillä kohoavat pyökit ja tammet alkavat jo mukavasti vihertää.

Mikäli oikein ymmärrän, niin Forêt de Soignes on syntynyt ranskalaisten istutettua alueelle puita laivastonsa laivojen raaka-aineeksi. Kun puut sitten ovat kasvaneet riittävän suuriksi, on metalli jo ehtinyt syrjäyttää puun laivanrakennuksessa ja puut ovat saaneet jäädä niille sijoilleen.

Napsautan kännykästä Maps.me-kartan päälle ja hyvinhän tuolla taas näkyvät yllättävän pienet polutkin katkoviivoin merkkittynä. Tai olisivatko nuo sitten ratsastusreittejä, tiedä häntä.

Kävelemme kuitenkin aluksi palan matkaa asfaltoitua pääväylää ja poikkeamme aina välillä metsän puolelle ihmettelemään outoja tuoksuja, kun vastaan tulee ulkoilijoita koirineen. Suurin osa paikallisista koirista kun ulkoilee täällä vapaana. Takaisin parkkipaikalle palaamme metsän halki pientä polkua pitkin kohtaamatta enää ristin sielua.

Metsäretken jälkeen joudun vielä odottelemaan Jenniä hänen belgialaisen kollegansa kotosalla pari tuntia ennen kuin voimme jatkaa kohti Luxemburgia. Onneksi talon isäntä pitää minulle seuraa ja koirat saavat leikkiä lasten kanssa takapihalla. Kun viimein pääsemme matkaan, on kello jo sen verran paljon, että trappistioluen saan tällä kertaa unohtaa. Rochehautin upeita näköaloja ehdimme kuitenkin ihastelemaan juuri ennen kuin aurinko laskee, vaikka tuo muutaman kymmenen kilometrin ylimääräisen lenkin reitillemme aiheuttaakin.