Fès el Balin sokkeloissa

AFRIKKA » MAROKKO » Fès el Balin sokkeloissa

Kännykkä herättää seitsemältä ja aamiaisen jälkeen lähdemme kohti Casablancan Casa Voyager -rautatieasemaa, josta meidän on tarkoitus matkustaa junalla noin 300 km päässä sijaitsevaan Fésiin.

Casablancasta löytyvä suhteellisen uusi raitiovaunulinja kun näyttää aseman ohitse kulkevan, niin päätämme tuon samalla testata. Lipun ostettuamme kohtaamme pysäkillä kuitenkin univormuun pukeutuneen miehen, joka toteaa ykskantaan ”problem”. Sen verran olen erilaisista huijauksista lukenut, että emme heti käänny kannoillamme. Kohta kuitenkin paikallisetkin tuskastuvat ja toteamme, että meidän on turvauduttava jälleen petit taxiin.

Casablancan aamuruuhkassa tuo on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty ja joudummekin kävelemään useamman korttelin ennen kuin hiljaisemmalla kadulla saamme lennosta kyydin. Tällä kertaa kuski käyttää jopa mittaria ja niinpä ruuhkassa seisoskelusta huolimatta hintaa kertyy vain vaivaiset 10 dirhamia. Torvethan tuolla soivat jatkuvasti ja risteyksiin tungetaan miten sattuu nopeimman oikeudella.

Ykkösluokan liput aamukymmenen junaan maksavat noin 17 € per pää ja ennen lähtöä ehdimme vielä napata aseman kioskista hieman evästä mukaan. Vajaan neljän tunnin matka kuluu kahdestaan ilmastoidussa 6 hengen osastossa maisemia katsellen, joskin kolme eri kauppamiestä käy meitä matkan aikana jututtamassa. Ja eivät he toki mitään suoraan kauppaa, kyselevät josko mekin olemme Fésiin menossa ja haluaisimmeko päästä nahkavärjäämölle käymään. Ja kun emme sitten syöttiin tartu, jää eräskin herra junan kyydistä jo puolisen tuntia ennen Fésiä, vain luultavasti kivutakseen seuraavaan junaan etsimään uusia uhreja.

Perillä Fésissä otamme asemalta taksin Fés el Balin eli Fésin vanhan kaupungin Bab el-Hadid -portille, josta onkin vain parin sadan metrin kävelymatka majapaikkaamme. Olemme nimittäin varanneet yösijan riadista eli perinteisestä marokkolaisesta talosta, joka on varustettu näyttävällä, yleensä jonkinlaisen puutarhan sisältävällä, sisäpihalla.

Riad Lune et Soleil osoittautuukin varsin tyylikkääksi ja muutenkin kaikin verroin lämminhenkiseksi paikaksi. Huonettamme koristavat vanhat postikortit, satulat ja muut esineet ja ovesta aukeaa näkymä vehreälle sisäpihalle. Alakertaan meille on katettu ”marokkolaista viskiä” eli vahvasti sokeroitua minttuteetä samalla kun täytämme matkustajakortit. Samalla opin, että numero mitä tuossa lapussa kysytään, löytyy passiini lentokentän tulotarkastuksessa lyödystä leimasta.

Koska meillä ei ole liiaksi aikaa, lähdemme samantien tutustumaan Fés el Baliin, jonka kartan saamme riadista mukaan. Kapeilla sokkeloisilla kujilla Maps.me-sovellus osoittautuu kuitenkin tuhruista paperikarttaa huomattavasti paremmaksi vaihtoehdoksi. Siitäkin huolimatta, että gps-signaali aina välillä hyppii kapealta kadulta toiselle.

800-luvulla rakennettu medina on todellakin kuin valtava sokkelo ja sitä pidetäänkin maailman suurimpana autottomana kaupunkialueena. Aaseja ja polkupyöriä tuolla kyllä silti vilahtelee vastaan. Lisäksi Fés el Bali on Unescon maailmanperintökohde ja löytyypä tuolta myös maailman vanhin yliopisto.

Itseäni kiinnostavat etenkin Fés el Balin nahkavärjäämöt, joten lähdemme pujottelemaan kohti niiden olettettua sijaintia. Ja toki suuri osa paikan viehätystä syntyy vain päämäärättömästä harhailusta pitkin historian havinaa täynnä olevia kujia.

Selkeän ulkomaalaisstatuksemme vuoksi saamme jonkin verran opastarjouksia ja nämä ovatkin yleinen riesa Fésissä. Partani innostaa toisia myös ”Ali Baba” -huutoihin. Osa vastaantulijoista puolestaan toteaa kävelemämme kadun olevan umpikuja tai vanhan kaupungin sijaitsevan toisessa suunnassa. Jätämme huutelijat kuitenkin omaan arvoonsa ja tyydyn lopulta vastaamaan noille suomeksi, joka tuntuukin olevan paras keino päästä liian innokkaista kavereista eroon.

Lopulta löydämme kuin löydämmekin tiemme Chaouwaran nahkavärjäämölle, joka sijaitsee umpikujassa monen mutkan takana. Ovesta on juuri parhaillaan astumassa sisään neljän hengen seurue värjäämön oppaan kanssa, joten liitymme muina miehinä jonoon ja kipuamme portaat yläkertaan, josta avautuvat näkymät niin itse värjäämöön kuin sitä ympäröivään medinaankin.

Ylätasanteella vierailijoille jaetaan mintunoksat nenän alla pideltäviksi, sillä värjäämöstä leijuu melko voimakas tuoksu, väriaineissa kun käytetään pulun ulostetta ja lehmän virtsaa. Mielestäni tuo ei kuitenkaan ole kovin paha, kuin suomalaisen sikalan liepeillä seisoskelisi.

Minun katsellessani värjääjiä työssään, silittelee Jennin paikan kissaa, joka lopulta hyppää hänen syliinsä. Hetken kuluttua jatkamme matkaa välttääksemme myyntimiesten puheet, sillä nahkatuotteille meillä ei nyt kuitenkaan varsinaisesti ole tarvetta.

Majapaikasta olemme saaneet mukaamme ravintolasuosituksia ja päätämme käydä yhdessä noista varaamassa pöydän illaksi. Aluksi kiertelemme kuitenkin vielä hieman lisää kapeita kujia, joiden varrella vastaan tulee niin kupariseppien pajoja kuin kaasupulloja raahavia aasejakin. Myös kulkukissoja näyttää olevan valitettavan paljon ja osa noista melko huonossa kunnossa.

Päädymme hetken kuluttua yhdelle vanhan kaupungin monista porteista, jonka ulkopuolella markkinakojuja ollaan parhaillaan purkamassa pois. Paikalta lähtee myös niin bussi kuin takseja Fesin uuden kaupungin puolelle, mutta koska majapaikkamme on edelleen kävelyetäisyydellä, jatkamme matkaa jalan.

Fez Cafe -niminen ravintola löytyy lopulta parin portaikon jälkeen avautuvalta sisäpihalta ja varaamme pöydän puoli yhdeksäksi. Istahdamme myös hetkeksi paikan vehreään puutarhaan hörppäämään 40 dirhamin Flag Special -oluet, joita baarimikko ei tosin voi ramadanin vuoksi meille ojentaa saati avata, mutta saanhan minä nuo itsekin kylmäkaapista pöytään.

Ravintola on vain 10 minuutin kävelymatkan päässä majapaikasta, joten ennen illallista lähdemme sinne suihkuun ja jalkoja lepuuttamaan. Fesissä jokaisen kulman takana voi näemmä odottaa jonkinlainen yllätys. Ensin törmäämme kaltevalla kadulla jalkapalloa pelaavaan lapsilaumaan ja sitten ohitsemme kävelee kaapuun pukeutunut vanha mies, joka on kuin suoraan Game of Thronesista. Seuraavalla kujalla seisookin jonkinlaiseen ompelupöytään narulla kytkettynä kaksi vuohta.

Aurinko on jo ehtinyt laskea, kun lähdemme pitkin hiljentyneitä katuja kohti illallispaikkaamme. Ja rauhallista on myös ravintolassa, joten varmasti tuolla olisi ruokaa saanut ilman etukäteisvaraustakin.

Otamme alkuun kokoelman marokkolaisia salaatteja sekä lasilliset punaviiniä ja pääruoaksi puolestaan perinteisessä marokkolaisessa savipadassa eli taginessa haudutettua lammasta. Ja kyllähän noita kelpaa nauttia miellyttävän lämpimässä illassa Afrikan pimeän taivaan alla.

Ruoan jälkeen hörppään vielä yhden Casablanca-oluen, kun tuota nyt kerran tarjolla on ja sitten väsyneet matkailijat ovatkin valmiita kipuamaan riadinsa ylimmän kerroksen huoneeseen nukkumaan.

Niin erilainen ja mielenkiintoinen paikka kuin tämä Fes onkin, niin kaikesta hälinästä, hulinasta ja vilinästä johtuen tuntuu ihan riittävältä, että meillä on enää huominen aamupäivä aikaa paikassa viettää, ennen kuin jatkamme matkaa.