Gaudí, Tibidabo ja Primavera Sound 2017, päivä 3

EUROOPPA » ESPANJA » Gaudí, Tibidabo ja Primavera Sound 2017, päivä 3

Lauantaipäivän ratoksi olemme suunnitelleet katsastavamme Gaudín luomuksia ja ajavamme Tibidabon sinisellä museoraitiovaunulla. Illan ohjelma on toki tuttu jo parilta edelliseltä päivältä, kun suuntana on Primavera Soundin varsinaisen festivaaliosuuden päätöspäivä.

Myös aamiainen Airbnb-huoneessamme noudattaa samaa hyväksi havaittua kaavaa: kreikkalaista jogurttia, patonkia ja mehua. Ja pelkän huoneen vuokraaminen kokonaisen asunnon sijaan onkin osoittautunut hyväksi ratkaisuksi sekä taloudellisesti että siitä syystä, että emmepä ole paikalla käyneet juuri kuin suihkussa ja nukkumassa.

Ensimmäinen kohteemme on Sagrada Familia, jonka olen kahden edellisen Barcelonan visiittini aikana onnistunut jotenkin täydellisesti missaamaan. Ajamme metrolla tuon Gaudín suunnitteleman kirkon nimeä kantavalle metroasemalle ja ihastelemme aluksi edelleen keskeneräistä rakennusta sen edustalla aukeavasta Plaça de Gaudí -puistosta, jonne paikalliset eläkeläiset puolestaan ovat kokoontuneet petankkiturnauksen merkeissä.

Netistä ostamiini Sagrada Familian lippuihin on merkitty tietty aikahaarukka, jolloin niillä pääsee kirkkoon sisään ja koska meillä on H-hetkeen vielä aikaa hyvä tovi, istahdamme kadunvarren kahvilaan hörppäämään kahvit ja teet. Luen samalla opaskirjasta hieman tarkempia tietoja tuosta suuruudenhullusta arkkitehtuurisesta suunnitelmasta.

Käy ilmi, että Gaudí suunnitteli kirkkoa 40 vuoden ajan, asui siellä elämänsä viimeiset vuodet ja on lisäksi haudattu kirkon kryptaan hänen kuoltuaan vuonna 1926. Ja ilmeisesti jonkinlainen tavoite on saada homma valmiiksi vuonna 2026 eli sata vuotta Gaudín kuoleman jälkeen.

Kellon osoittaessa lippuihimme merkittyä aikaa, marssimme sisään Sagrada Familiaan. Väkimäärän säännöstely mitä ilmeisimmin toimii, sillä olin odottanut että yhdessä Barcelonan tärkeimmistä nähtävyyksistä olisi suorastaan ahdistava tungos. Sen sijaan tuolla on mukavan väljää ja seinustan penkeillä on tilaa istuskella ja ihmetellä lasimaalauksien siivilöimän auringonvalon taianomaista hehkua.

Myös Sagrada Familian torneihin on mahdollista päästä katselemaan Barcelonaa yläilmoista. Kaikkiiaan valmiissa kirkossa tulee olemaan peräti 18 tornia, nyt valmiina on kuitenkin vasta kahdeksan. Torneihin nousu onnistuu kuitenkin vain kalliimmalla lipulla ja koska olemme kaupungin jo lintuperspektiivistä ehtineet katsastamaan ja tarkoitus on vielä nousta Tibidabo-vuorellekin, saa tuo huvi jäädä meiltä väliin.

Sagrada Familian jälkeen ajamme metrolla Passeig de Gràcialle, jonka varrelta löytyy ainakin pari muuta Gaudín luomusta. Casa Batllón ja La Pederera eli kivilouhos-liikanimen aikanaan saaneen Casa Milàn tyydymme kuitenkin aikataulullisista syistä katsastamaan vain ulkopuolelta.

Lounastauolle pysähdymme Samoa-nimisen ravintolan terassille ja ehdottomaksi suosikiksimme tarjonnasta nousevat alkupalaksi tilaamamme artisokkachipsit punaisen pestokastikkeen kera. Ja kun Espanjassa ollaan, tilaa Jenni vihdoin myös reissun ensimmäisen sangrian.

Lounaan jälkeen hyppäämme metroon ja ajamme linjan 7 päätepysäkille Avinguda del Tibidabolle-kadulle, josta tuota vanhojen kartanoiden reunustamaa bulevardia voi jatkaa sinisen museoraitiovaunun eli ”Tramvia Blau”:n kyydissä.

Kyseessä on yksi Barcelonan alkuperäisen raitiovaunulinjaston linjoista vuodelta 1901 ja kyseessä onkin nykyään enemmän elämys ja nähtävyys kuin joukkoliikenneväline. 5,5 € hintaisella lipulla pääsee reilun kilometrin matkan ylös Tibidabo-vuorta, jonka päällä on samanniminen huvipuisto, Barcelonan vanhin sekin.

Tramvia Blaun päätepysäkiltä ylös vuoren laella sijaitsevaan huvipuistoon matkaa voi jatkaa funikulaarilla, johon ostammekin automaatista 7,70 € hintaiset meno-paluuliput. Lipun hinnasta saa kuulemma huvipuistolippua vastaan alennusta, mutta meillä ei ole aikomustakaan enää vuoren rinteellä kiivetä mihinkään heiluvaan tai pyörivään härveliin.

Tibidabo-huvipuistosta aukeavat näkymät riittävät meille elämykseksi vallan mainiosti ja ainoa huvitus, johon uskallamme rahamme laittaa on lopulta jäätelökioski. Vuoren korkeimmalla kohdalla kohoava Temple Expiatori del Sagrat Cor eli Jeesuksen pyhän sydämen kirkko luo hämmentävän kontrastin hattarakojuille ja karuselleille.

Tibidabon näkymistä tovin nautittuamme on jälleen tullut se aika päivästä, että meidän on syytä siirtyä kohti Primavera Sound -festivaalia. Niinpä ajamme funikulaarilla alas vuorelta ja sen sijaan, että maksaisimme jälleen Tramvia Blaun elämysmatkasta, otamme bussin lähimmälle metroasemalle. Myös perille huvipuistoon näyttää muuten busseillakin pääsevän.

Majapaikkaan saavuttuamme huomaan, että Mestarien liigan finaali on parhaillaan alkamassa. Jennin livahtaessa suihkuun, alan etsiä ottelua televisiosta, mikä ei sen kummempia vaikeuksia tuota, sillä Real Madridin ja Juventuksen välistä kamppailua näkyy olevan tarjolla useammallakin kanavalla. Avoimesta ikkunasta kuuluu hillitön meteli Real Madridin tehdessä maalin, joten ilmeisesti ainakin osa barcelonalaisista on sitä mieltä, että pääasia on italilaisten tappio.

Tilanteen ollessa puoliajalla 1-1 ajamme metrolla festivaalialueelle ja kuulen jo sisäänkäynnille sellaista meteliä katetun ravintola-alueen suunnasta, että arvaan siellä näytettävän ottelua. Ja totta tosiaan, katonrajassa roikkuu valkokangas ja ilakoinnin syynä on Realin 2-1-johtomaali. En ehdi kunnolla edes asemiin, kun Ronaldo vie madridilaiset jo 3-1-johtoon ja totean ilmassa olevan sen verran vahva ratkaisunmaku, että siirryn Jennin seuraksi viinijonoon.

Lauantain artistitarjonnasta ei löydy meille oikeastaan kuin yksi pakollinen katsastettava eli päälavalla puolenyön pintaan aloittava Arcade Fire. Niinpä istumme viinilasit kädessä läheiseen katsomoon ja ihmettelemme kun brasilialainen näyttelijä-laulaja Seu Jorge esittää portugalinkielisiä versioita David Bowien biiseistä.

Ennen päälavan edustalle siirtymistä käymme ravintola-alueella vielä illastamassa ja nappaamme sitten mukaamme juomat läheisestä baarista. Viinikojuun on edelleen sen verran pitkä jono, että tilatessani itselleni tuopin otan Jennille summamutikassa valkoisen vermutin, joka kuulemma sopii oikeinkin hyvin tunnelmaan, vaikka ensikosketus juomaan kyseessä onkin.

Täytyy myöntää, että itse en ole Arcade Fireä juurikaan kuunnellut, mutta keikan myötä bändi saa minut oitis puolelleen. Ilmavasti soivat ja kesäisen tarttuvat melodiat tarjoavat oivan päätöksen kolmen päivän Primavera Sound -putkelle.

Kohti porttia kävellessämme haudon vielä hetken ajatusta jäädä kuuntelemaan juuri aloittelevaa Japandroidsia, mutta väsymys vie voiton. Enemmän kuitenkin ehkä harmittaa se, että huomenna tarjolla olisi päätösklubeilla vielä toinen Shellacin keikka. Lomapäivien rajallisuuden määräämissä rajoissa tässä on nyt elettävä ja lähdettävä huomenna takaisin kotia kohti. Aamupäivällä on kuitenkin tarkoitus vielä pyörähtää Park Güellin monumenttialueella, joka torstaina jäi näkemättä.