AASIA » UZBEKISTAN » Yllättäviä kohtaamisia Hivassa
Turkmenistanilaisen oppaani jätettyä minut rajalle, huomaan olevani ainoa matkailija, joka on menossa Uzbekistaniin. Maasta poistuminen ei tuota ongelmia ja koska maiden välillä on muutaman sadan metrin kaistale ei-kenenkään-maata, on välille järjestetty taksikyyti. Rinkan ja repun kanssa tuon pätkän käveleminen kuulostaisikin melko hikiseltä hommalta.

Odottelen sotilaiden osoittamassa paikassa ja viimein tuo kaartaakin paikalle. Kuski pyytää kyydistä 25 manatia, vaikka ennakkotietojen mukaan hinta olisi viisi. Pääsenpähän eroon Turkmenistanin valuutasta. Vaihdan samalla myös 50 dollaria Uzbekistanin someiksi, joita saan 100 000. Jotenkin kurssi kuulostaa oudolta, mutta minkäs teet.

Uzbekistanin rajaviranomaiset ovat ennakko-oletuksista huolimatta oikein ystävällisiä. Johtava upseeri pyytää näyttämään puhelimestani kuvia (pornoa he yleensä ilmeisesti etsivät) ja reppua pyydetään hieman raottamaan, mutta esimerkiksi rinkkaan ei kajota lainkaan. Osa länsimaisista lääkkeistä on Uzbekistanissa kiellettyjä, mutta riittää kun vastaan minulla olevan vain särky- ja vatsalääkkeitä mukanani.

Astelen portista ulos maahan numero 52 ja alan pohtia keinoja jatkaa matkaa kohti Hivaa. Parin sadan metrin päässä on pieni keltainen tönö, joka osoittautuu vanhan mummon pyörittämäksi kaupaksi. Koetan hyvää hyvyyttäni ostaa 5 keksiä, mutta saan niitä 500 grammaa, muovipussillisen. Kalliita nuo eivät toki ole. Samassa paikalle ilmestyy myös kuin tyhjästä muutamakin mies tarjoamaan kyytiä.

Sovin yhden miehistä kanssa maksavani 25 dollaria kyydistä noin 60 km päässä olevaan Hivaan, josta olen yöpaikan jo etukäteen pariksi yöksi varannut. Kuski puhuu ainoastaan venäjää ja ymmärrän sanan sieltä toisen täältä. Välillä hän tarjoaa minulle ystävältään lahjaksi saamaan tuoretta leipää.

Majapaikkani B&B Meros sijaitsee hieman yllättäen Itchan Kalan eli Hivan vanhan linnoitetun osan muurien sisäpuolella ja osoittautuu muutenkin varsin kelvolliseksi, perheen pyörittämäksi pikkuhotelliksi. Heti alkajaisiksi minulle tuodaan kannullinen teetä ja lautasellinen keksejä. Ja lisää saa kuulemma aina kun pyytää, veloituksetta.

Hetken kuluttua selviää myös, missä määrin rajanylityspaikan taksari minua huijasi antaessaan minulle dollarilla 2000 somia. Vastaanotossa rahaa vaihtaessani saan nimittäin kuulla virallisen kurssin olevan 4000 ja hotellini käyttämän mustan pörssin kurssin peräti 8100 somonia dollarilla. Päätän minimoida tappioni vaihtamalla tarpeeksi rahaa majapaikassani.

Käyn ensin läheisessä supermarketissa ja sitten kauan kaivatussa suihkussa, joka aavikolla hikisessä teltassa nukutun yön jälkeen tulee todella tarpeeseen. Seuraavaksi päätän lähteä syömään jotain, mutta huomatessani auringon olevan juuri laskemaisillaan, päätän kuitenkin ensin kavuta Itchan Kalaa kiertävän muurin päälle ihastelemaan maisemaa, jonka kerrotaan olevan parhaimmillaan nimenomaan auringonlaskun oranssissa valossa.

Ihasteltuani hetken ilta-auringon kajossa kylpeviä vanhoja rakennuksia, laskeudun alas muurilta ja pujottelen ahtaiden kujien kautta kohti majapaikkani lähistöllä havaitsemaani Terassa Cafeta. Kiipeän katolla sijaitsevalle terassille ja tilaan jonkinlaisia pelmenejä, oluen ja lasillisen sitruuna-minttumehua.

Juuri lopetellessani ruokailua, saapuu ravintolaan suurinpiirtein ikäiseni mies, jonka kuulen puhuvan tarjoilijalle englantia. Hyvin äkkiä käy selville, että kyseessä on suomalainen Simo, joka on ollut jo hieman pidempään reissussa. Ja mikä hämmästyttävintä, meillä on yhteinen tuttava, nimittäin albanialainen hostellinomistaja Florian. Pieni on maailma.

Tilaan seuraksi uuden oluen ja sitten seuraavan ja lopulta koko ravintolassa ei ole enää muita ja tarjoilijakin tulee ilmoittamaan, että hänen pitäisi lähteä kotiin. Niinpä tilaamme laskun ja lähdemme etsimään Hivan kaduilta kissaa, jolle syöttää Simon laukussaan kantaman kissanruoan. Kissaa emme löydä, mutta sen sijaan törmäämme suljetun ravintolan edustalla tapchanissa lojuviin italialaisiin reissaajiin.

Liitymme seuraan ja kohta Simo lähteekin toisen miehen kanssa taksilla etsimään ympäri vuorokauden aukiolevaa kauppaa tai huoltoasemaa, josta ostaa olutta ja tupakkaa. Jonkin aikaa tuossa kuluu, mutta sieltä he tosiaan lopulta kilisevän kassin kanssa saapuvat.

Kun uzbekkipoliisit tulevat toisen kerran kehottamaan meitä yöpuulle, toteamme että se lienee viisainta. Kävelen aukion poikki omalle majapaikalle ja joudun herättämään koputuksellani vanhan ukon päästäkseni alaovesta sisään.