AASIA » UZBEKISTAN » Buhara päivässä
Aamiaisen jälkeen vaihdan vielä hieman dollareita Meros B&B:n vastaanotossa, josta someja saakin varsin otollisella mustan pörssin kurssilla. Sitten on tullut aika jättää hyvästit Hivalle ja jatkaa matkaa kohti Keski-Aasian pyhimmäksi kaupungisikin tituleerattua Buharaa.

Lähdemme yhdessä kanadalaisen pariskunnan kanssa kohti Itchan Kalan länsiportin ulkopuolella odottavaa kyytiä, joka osoittautuu kaasukäyttöiseksi Chevroletiksi. Kohta paikalle saapuu myös Simo, heitämme rinkat takakonttiin ja kipuamme kyytiin. En juurikaan ylläty, kun huomaan takapenkin turvavöiden olevan epäkunnossa.

Suurin osa 450 km matkasta on uutta erinomaisessa kunnossa olevaa nelikaistaista moottoritietä, eikä liikennettäkään liiemmin ole. Pysähdymme kertaalleen keskellä aavikkoa nököttävään ja ilmeisesti rekkamiesten suosimaan pieneen kahvilaan. Kuskimme tarjoaa minulle kupposen teetä ja tyydyn siihen, sillä olen pitkin matkaa napostellut rajalta ostamiani keksejä, joiden määrä ei tunnu lainkaan vähenevän.

Kolmen aikoihin olemme perillä Buharassa, josta sekä minä että kanadalaiset olemme sattumalta varanneet yöpaikan samasta Sarrafon-hostellista ja tuonne myös Simo päätyy tavaransa kantamaan. Ja koska Simo on vieraillut kaupugissa, lähden ilomielin hänen kanssaan kiertelemään paikkoja, sillä aikaa on vain tämä yksi päivä. Aamulla minun on jatkettava junalla Samarkandiin.

Muinaista allasta ympäröivä Lyab-i Hauz lienee yksi Buharan keskeisimmistä alueista ja istahdammekin alkajaisiksi altaan reunalta löytyvän ravintolan terassille. Annos laghmania eli Keski-Aasialaista nuudeliruokaa maksaa dollarin ja paikallinen olut vielä vähemmän, joten tilaan hetken kuluttua toisenkin.

Kävelemme pitkin katuja sinne tänne epämääräisenä määränpäänämme aukio, jolla kohoaa Mir-i-Arab madrasaa ja sitä vastapäätä vähintään yhtä näyttävänä Kalyan moskeija. Moskeijan sisäpihalle pääsee pientä pääsymaksua vastaan ja voin kuvitella tuon olevan toisinaan varsin suosittukin kohde. Näin heinäkuun helteillä piha tosin ammottaa tyhjyyttään. Hetken kuluttua tosin taitaa rukoushetki päättyä, sillä moskeijasta purkautuu pihaan joukko paikallisia miehiä.

Moskeijan ja madrasan vieressä olevan rakennusryppään katolla on jonkinlainen terassi, josta käsin huivipäinen mummo vinkkaa meitä kapuamaan portaat ylös. Tauko toki kelpaa ja teemme työtä käskettyä.

Savituoppiin kaadettu pullo-olut ei välttämättä ole tällä kertaa mikään makuelämys, mutta laskevan auringon kajossa hehkuvat koristeelliset rakennukset tarjoavat sitäkin paremman aistinautinnon. Kontrasti on melkoinen on kun käännyn ympäri ja katselen terassin toisella puolen avautuvaa peltikattojen merta.

Illan pimetessä kävelemme hieman sinne tänne ja ihmettelemme paikallisten halua koristella historialliset rakennukset irvoikkailla vilkkuvilla led-nauhoilla. Vastaan tulee myös Bozori Kord -niminen hamam ja koska en ole tuollaisessa sauna- ja kylpylaitoksessa koskaan käynyt, päätämme käydä kysymässä vieläkö he näin kello kymmeneen aikaan suostuvat ottamaan uusia asiakkaita.

Hamamissa paikalla onkin enää kaksi paikkaa pyörittävää nuorukaista, mutta sisään kyllä vielä kuulemma pääsee ja koko hoito höyryhuoneineen, pesuineen, hierontoineen ja aromiöljyineen maksaa 120 000 somia. Sovimme asiasta ja kerromme käyvämme vain pikaisesti kaupassa, sillä kyllähän sitä on saunaoluet haettava. Niiden löytäminen tosin meinaa olla hieman haastavaa, mutta lopulta saamme kaksi pulloa pienen marketin takahuoneen jääkaapista.

Istuttuamme vartin verran hämärässä höyryhuoneessa, asettavat pesijät meidät kivisille alustoille ja samassa paikassa suoritetaan myös välillä varsin kovaotteinen hieronta, jonka aikana minua väännellään melkoisiin asentoihin. Sitten vuorossa on vielä kaksi hieman viileämpää kammioita ja lopuksi toinen nuorukaisista tarjoaa meille teetä aulatiloissa ja jää hetkeksi jutustelemaan kanssamme.

Pimeän tultua etenkin Lyab-i Hauzin ympäristö on täyttynyt paikallisista turisteista ja karnevaalitunnelmasta kojuineen ja hattaranmyyjinen. Käymme vielä syömässä ravintolassa, jossa meille suostutaan tarjoilemaan kellon ollessa 23.30, vaikka ravintolat tarjoilijan mukaan sulkeutuvatkin yhdeltätoista.

Majapaikassa maksan yöpymiseni ja sovin isännän kanssa, että minulle katetaan aamiainen jo kuudelta. Hän lupaa myös tilata minulle valmiiksi taksin, joka vie minut rautatieasemalle, josta junani kohti Samarkandia lähtee 7.20.