Autokauppiaiden matkassa Hudžandissa

 

AASIA » TADZIKISTAN » Autokauppiaiden matkassa Hudžandissa

Olemme parhaillaan lopettelemassa aamiaista, kun huoneen ovelle koputetaan. Hotellin henkilökuntaan kuuluva nainen kysyy, voisiko meistä ottaa ulkosalla muutaman kuvan yrityksen mainoksia varten. Tottahan tuo sopii.

Lyhyen kuvaussession jälkeen lähdemme jalkaisin tutustumaan Hudžandiin ja aloitamme läheisestä Somonin puistosta, jota koristaa Tadžikistanin kansakunnan isän, Ismail Somonin patsas. Tuolla paikalla aikaisemmin seissyt Keski-Aasian suurin Lenin-patsas on sittemmin siirretty noin kilometrin päässä sijaitsevaan Victory Parkiin, joka onkin seuraava määränpäämme.

Talsimme lähinnä huonekalumyymälöiden ja erilaisten pienten teollisuushallien reunustamaa katua perille puistoon, jota tosin on puistoksi melko hankala tunnistaa. Enemminkin kyseessä on lähes umpeenkasvanut pätkä joenvarren pusikkoa. Siellä tuo Lenin kuitenkin pönöttää sotasankareita esittelevän kujan päässä.

Paluumatkalla käymme vielä katsastamassa läheisen liikenneympyrän keskellä kohoavan valkoisen monumentin, jonka eilen autolla kaupunkiin saapuessamme ohitimme. Koetan tuloksetta selvittää, mistä tuossa rakennelmassa on kyse, mutta tietoa ei tunnu olevan saatavilla opaskirjassa eikä netissä. Portaat tuonne huipulle näyttävät kohoavan, mutta kun pelkällä tasamaalla tallaamisessa on yli 40 asteen lämmössä tekemistä, jätämme edes kokeilematta ovatko ovet rappukäytävään avoinna.

Jatkamme Syrdarja-joen toiselta puolen löytyvään Komil Khojandin puistoon, josta löytyy opaskirjan mukaan kaupungin ykkösnähtävyys, restauroitu linnoitus. Jo puiston edustalla on lisää merkkihenkilöiden rintakuvia ylvään pylväikön kehystämänä ja itse puisto kukkaloistoineen ja mausoleumeineen yllättää kauneudellaan. Jokirantaan johtavilta portailta käännyn takaisin kahden lihavan rotan vilahtaessa jalkojeni ohitse.

Linnoitus näyttää lähinnä isolta kivimuurilta kävellessämme sen ohitse. Kysyn vastaantulijalta tietä ravintolaan ja hän kehottaa jatkamaan muutaman sata metriä kohti keskustaa ja tuolta löytyykin muutama lähes täpötäynnä oleva lounaspaikka. Löydämme yhdestä kuitenkin vapaan pöydän ja tilaamme vaivaisella 30 somonilla molemmille isot lautaselliset plovia, oluet ja leipää.

Pian pöytäämme istuu pari noin ikäistämme paikallista miestä, jotka alkavat meitä myös hieman jututtamaan. Englantia kaksikosta ei montaa sanaa irtoa, mutta kerrottuani heille venäjäksi olevamme suomalaisia turisteja, alkaa toinen heistä tarinoida venäjäksi enemmänkin. He ovat kuulemma autokauppiaita ja tuovat maahan lähinnä Saksasta käytettyjä autoja. Ja koska he ovat kuulemma saaneet Euroopassa hyvää kohtelua, näyttävät he mielellään meille kaupunkia.

Kiitämme kohteliaisuudesta ja kysymme, voisivatko he kenties opastaa meidät Panjshanben basaarille. Vielä mitä, kohta istumme mustan BMW:n tummennettujen lasien takana ilmastoinnin viilentäessä mukavasti ja huristamme kohti kyseistä basaaria, jossa kaverukset paitsi esittelevät paikkoja ja läheistä Sheikh Musliddin mausoleumia ja moskeijaa, myös ostavat meille lahjaksi kolme muovikassillista hedelmiä.

Olemme todella otettuja moisesta vieraanvaraisuudesta, joka ei suinkaan lopu tähän, sillä seuraavaksi meidän on kuulemma ehdottomasti nähtävä linnoituksen kunnostetussa osassa sijaitseva museo, joka on näemmä nimeltään ”Historical Museum of Sughd Region”. Kuljettajamme ostaa meille estelyistämme huolimatta paitsi pääsyliput ja englanninkielisen oppaan, myös valoukuvasluvan, jollaisen kuvien ottaminen ilmeisesti vaatii.

Vajaan tunnin kierroksen aikana saamme todellisen rautaisannoksen alueen historiaa. Yhdessä huoneessa esitellään upeina marmorimosaiikkitöinä kaupungin perustaneen Aleksanteri Suuren elämää ja löytyypä talosta myös paikallista nykytaidetta Ladoineen päivineen.

Kierroksen loputtua paikalla häärivä kameraryhmä tulee puhumaan oppaallemme ja käy ilmi, että kyseessä on paikallistelevision kuvausryhmä, joka haluaisi haastatella minua ja Peltsiä. Siinä sitten pönötämme hikisinä valokeilassa ja kehumme englanniksi maata ja kaupunkia museo-oppaan tulkatessa. Ei sitä olisi taas aamulla herätessä uskonut mihin sitä vielä tänään päätyykään.

Kun kerron, että nyt kelpaisi olut ja pieni lepotauko, kysyy bemarikuskimme haluammeko pullo-olutta vai tuopit ja muistan venäjän oppikirjasta käyttökelpoisen lauseen ”hotellihuoneessa on jääkaappi”. Pullo-olutta siis ja niinpä kaverukset lupaavat kuskata meidät vielä kaupan kautta hotellille. Ja ensimmäiseen markettiin ei kuulemma tarvitse tyytyä, jos ei olutvalikoima miellytä, voidaan nimittäin aivan hyvin ajaa seuraavaan. Hotellin pihaan kurvatessaan tarjoaa kaksikko meille vielä mahdollisuutta lähteä illalla katsomaan läheistä Kairakumin tekojärveä eli ”Tadžikistanin merta”. Annan puhelinnumeroni ja pyydän palaamaan illemmalla asiaan aikataulujen selviydyttyä.

Aurinko alkaa laskea ja kaveruksista ei kuulu mitään, joten päätämme lähteä vielä lyhyelle iltakävelylle ja syömään jotain. Joen varrella vastaan tulee niin melojia, häkeissä pelattavaa jalkapalloa kuin kahvilan virkaa toimittava lentokonekin. Pian soi myös puhelimeni ja venäjän puhuminen ilman käsimerkkejä ja muuta apukommunikointia osoittautuu yllättävän hankalaksi. Yritän kuitenkin parhaani mukaan kertoa, että nyt alkaa olla meille hieman liian myöhäistä lähteä mihinkään, sillä aamulla on aikainen herätys.

Kävelemme takaisin hotellille päin ja siinähän tuo tuttu BMW pian tuleekin vastaan ja saamme selitettyä asian kasvokkain ja osoitettua mitä sydämelliset kiitoksemme. Lopuksi vielä suosituksen saatuamme suuntamme kotikadultamme löytyvään ravintolaan ja illastamme puutarhan paviljongissa lammas-saslikkia. Leipäkorin, alkusuolaisten, parin oluen ja puolentoista litran Fantan kanssa koko komeudelle tulee hintaa vajaat 8 €.

Iltatikkien jälkeen sitä voikin asettaa herätyksen kahdeksaksi ja todeta, että rajattujen kesälomapäivien saneleman aikataulun mukaan sitä onkin huomenna jo otettava suunnaksi Kirgisia.