Kaasu pohjassa Kirgisiaan

AASIA » TADZIKISTAN / KIRGISIA » Kaasu pohjassa Kirgisiaan

Aamiaista ei muutoin vallan mainion Hudžandin kämppämme hintaan sisälly, joten nautimme eiliseen tapaan tonnikalaleivät, jogurttia ja teetä ennen kuin laitamme kamat kasaan ja pyydämme henkilökuntaa soittamaan meille taksin. Alkuperäinen suunnitelmamme oli matkata Oshiin Ferganan laakson kautta ja tätä varten tulikin hommattua double entry -viisumit Uzbekistaniin, jonka alueella reittimme olisi pääosin kulkenut. Satuin kuitenkin pari päivää sitten vielä tarkistamaan asian Caravanistan-sivustolta ja huomasin tuolle tielle osuvan Tadžikistanin ja Uzbekistanin välisen rajan olevan yhtäkkiä suljettu.

12-7 tadzikistan isfara
Rivi Kirgisian kilvillä varustettuja autoja odottaa kyytiläisiä Isfarassa.

Selvitettyäni vaihtoehtoista reittiä, päädyimme suuntaamaan Tadzikistanista suoraan Kirgisian puolelle, siellä kun on ilmeisesti jo käytössä uusi tie, joka kiertää aluella olevat Uzbekistanin enklaavit. Ja näin ollen tämä reitti saattaa olla jopa alkuperäistä paljon parempi, sillä sen lisäksi että rajanylityksiä on vähemmän, pitäisi Isfarasta päästä yhdellä kyydillä aina Oshiin asti.

12-7 kirgisia oshiin
Tienvarsitauolla jossain päin Kirgisiaa.

Näin ollen ensimmäinen tehtävämme onkin hankkiutua noin 100 km päähän Isfaraan. Hotellin pihaan kaartava Lada ei meitä suinkaan tuonne asti vie, vaan 20 somonilla pääsemme noin viiden kilometrin päähän Hudžandin keskustasta. Tien varressa on jonkinlainen ”bussiasema” eli käytännössä henkilöautoja odottamassa matkustajia. Rinkat yhden auton takaluukkuun ja sitten odotellaan, että auto saadaan täyteen. Peltsi hyppää eteen ja kohta takapenkille kanssani kapuaakin ilmeisesti kolme sukupolvea paikallisia eli vanha nainen, tyttärensä ja kahden lapsenlapsensa kanssa.

13-7 kirgisia osh graffiti
Koko päivän matkustamisen jälkeen: Osh.

Ehdin hetken aikaa jo ajatella, että ilman turvavyötä matkustavat lapsukaiset saavat varmasti kuskin hieman himmaamaan kaasujalkaa, mutta vielä mitä. Viiletämme tuulispäänä kuoppaisella asfaltilla pomppien kohti Isfaraa. Perillä maksamme tästä lystistä kuskille 30 somonia ja laukkumme nostetaan Kirgisian kilvillä varustettuun autoon. Hinnaksi noin 250 km päässä sijaitsevaan Oshiin sovimme 200 somonia per pää. Sitten taas odotellaan muita matkalaisia.

13-7 kirgisia osh eco house
Oranssi hotellimme, Eco House.

Reilun vartin odottelun jälkeen autolle saapuu apukuskin paikalle istuva kirgiisi sekä takapenkin kanssamme jakavat pari tadžikkipankkiiria, kuten hieman myöhemmin käy ilmi. Rajalla, joka ylitetään jalan, joudumme hetken taas odottelemaan, mutta muuten kaikki sujuu jouhevasti ja matkatavaratkin saavat pysyä autossa koko prosesin ajan. Kirgisian rajalla toinen tadžikeista opastaa meitä sujauttamaan 10 somonin setelin passin väliin ennen kuin ojennamme sen virkailijalle, joka hieman hymähtää eleelle. Viisumia Kirgisiaan emme tarvitse ja niinpä hyppäämme leimat passeissa takaisin auton kyytiin.

13-7 kirgisia osh paivakoti
Neuvostonostalgiaa päiväkodin aidassa.

Alkuosa matkasta Kirgisian puolella on erinomaista tietä tyhjässä maisemassa. Torkahdan hetkeksi ja herään sateen ropinaan, joka kuulostaakin erittäin tervetulleelta vietettyäni puolitoista viikkoa yli 40 asteen lämpötilassa. Samalla tie muuttuu huonommaksi ja etupenkillä istuva mies alkaa hermoilla ehtiikö hän Oshista lähtevälle lennolleen. Poliisit pysäyttävät meidät kahdesti, mutta molemmilla kerroilla kiipelistä selvitään 10 dollarilla, jotka kuski veloittaa kiireiseltä kaverilta.

13-7 kirgisia osh katu
Sulaiman-Too -vuori tuntuu väijyvän Oshissa joka kulman takana.

Muutama kilometri ennen Oshin lentokenttää väistämätön on viimein tapahtua. Edessämme oleva auto päättää kääntyä vasemmalla ja samalla kohdalla on tien laidalla toinen auto pysäköitynä. Lukkojarrutuksen jälkeen pari senttiä erottaa meidät kuitenkin kolarista. Mies ehtii joka tapauksessa lennolleen, mutta kuskimme ei jostain syystä jaksakaan viedä meitä perille Oshin keskustassa sijaitsevaan hotellin, vaan siirrättää meidät kesken matkan sillipurkin kokoiseen Daewoohon. Pääsemme kuitenkin perille majapaikkaamme Eco Houseen ja tadžikit lupaavat maksaa tuon ylimääräisen kyydin.

13-7 kirgisia osh puisto
Kultaisen Kirgisian kartan alla on hyvä pohtia, mistä saisi maan valuuttaa.

Niin sitä ollaan taas uudessa maassa ja kello, joka näyttää puoli kahdeksan, on näemmä tunnin edellä Tadžikistania. Kun sitä aamukymmeneltä lähdettiin Hudžandista liikkeelle, niin johan tuossa alkaa nälkäkin olla. Ja paikallista valuttaahan meillä ei taas ole somin somia. Ei siis auta kuin pudottaa rinkat lattialle ja lähteä liikkeelle.

13-7 kirgisia osh jalkapallo
Hotellin läheisellä kujalla on pelit käynnissä.

Läheinen pankki on jo luonnollisesti kiinni ja sen edustalla oleva automaatti tyhjä. Seuraava puolestaan ei hyväksy korttejamme ja sitä seuraava puhuu vain venäjää, eikä päästä etenemään vastasi ensimmäiseen kysymykseen sitten kyllä tai ei. Kartan mukaan lähistöllä pitäisi olla vielä yksi pankki, mutta kun pääsemme kadulle, seisoo sillä vain yksinäinen musta katumaasturi. Auton ikkuna sattuu olemaan auki, joten käyn kysymässä mistä mahtaisimme pankkiautomaatin löytää.

13-7 kirgisia osh talo
Liekö tämä se lintukoto.

Kuljettaja, nuori kirgiisimies, vastaa venäjääni englanniksi ja kehottaa hyppäämään kyytiin, hän voi viedä meidät läheisen pankin pihaan. Kun sitten käymme kokeilemassa onneamme, jää hän odottamaan että varmasti saamme rahaa. Kyydistä kiittäessäni hän tiedustelee, josko meidän olisi tarvetta käydä kaupassa ja taas mennään. Ja toki hän odottaa sen aikaa, kun haemme hieman iltapalaa ja vie meidät sitten vielä hotellille. Kun kysyn paljonko olemme velkaa, naurahtaa kuski, että emme todellakaan mitään ja toivottaa tervetulleiksi Kirgisiaan. Matkustuspäivä on hyvä päättää nauttimalla eväsillallinen huoneessa. Ja toki tuossa kelpaa myös muutaman erän tikkiä lyödä vodkaseiskoja ja paikallista olutta hörppien.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s