AASIA » KIRGISIA » Perjantaiksi Biškekiin
Aamulla huomaan vatsani olevan todella huonossa kunnossa ja nappaan Imoudiumin poikineen ennen kuin kirjaudumme ulos Eco House -hotellista ja ajamme taksilla Oshin lentokentälle, jossa samalle Air Manasin lennolle Biškekiin näyttää jonottavan myös muutaman suomalaisen eläkeläisen seurue. Ja eipä tuo 40 minuutin lento nyt juurikaan muista lentämistäni eroa. Konekin vaikuttaa varsin modernilta kirgisialaisen halpayhtiön menopeliksi.
Pääkaupungin lentokentän tuloaula on täynnä taksikuskeja ja kun naurahdan ääneen ensimmäiselle tonnin tarjoukselle, putoaa kyydin hinta suoraan 500 somiin. Tämä siitäkin huolimatta, että majapaikkamme on tosiaan nimeltän Hotel Rich, joka osoittautuu tyylikkääksi ja länsimaisella mittapuulla varsin huokeaksi paikaksi.
Tiedustelemme, missä mahtaisi sijaita lähin kauppa ja meidät ohjataan aulasta vasemmalle lähtevään käytävään, jonka päässä olevaan oveen kiinnitetyssä pienessä lapussa tosiaan lukee ”магазин”. Oven takaa paljastuu pienet metalliset portaat, joita pitkin tulemme takakautta sisään pieneen kulmakauppaan. Kerrassaan kätevää.
Levähdän hetken huoneessa ennen kuin lähdemme kävelemään kaupungille, sillä vaikka olenkin ripulin selättänyt, on vatsani edelleen melkoisen kipeä ja terävät vihlaisut viiltävät sisuskaluja aina silloin tällöin. Heti hotellin kulmalla on pieni leipämyymälä, mutta minun ei tee edes mieli ajatella ruokaa. Kuoppaisista kaduista ja lohkeilleista seinistä huokuu vahva neuvostohenki kävellessämme parin puiston läpi Biškekin pääkadulle.
Jatkamme aina Ala-Too-aukiolle asti, joka toimii kaupungin keskusaukiona. Aiemmin Leninin mukaan nimetyllä aukiolla on ollut myös herran patsas, mutta kuten muualla, myös täällä on Vladimir Iljitš saanut väistyä sivummalle ja nyt tilalla seisoo kirgiisien eeppisestä kansantarusta tutun Manas-hahmon patsas. Käymme myös tervehtimässä Leniniä, joka nököttää tätä nykyä aukion taakse jäävässä pienessä puistossa.
Vihlaisut vatsassa pakottavat minut välillä istahtamaan alas, kun talsimme pääkatua takaisin hotellille. Ravintoloita tuossa olisi tarjolla useampikin, mutta tässä tilassa tyydyn ostamaan nuudelikeiton vastaan tulevasta marketista. Muistaakseni kun huoneesta vedenkeitin löytyi.
Aurinko alkaa laskea juuri kun lähestymme majapaikkaamme ja täytyy todeta, että sen verran hämäräperäisiltä nuo lähistön pienet kadut vaikuttavat, että ei tuolla pimeällä välttämättä haluaisi harhailla. Lonely Planetista muistan lukeneeni, että Biškek hymyilee päivällä, mutta öisin on syytä pitää varansa.
Pystyn sentään syömään kevyen nuudeli-illallisen, jonka jälkeen käyn aulassa tiedustelemassa keinoja päästä huomenna päiväretkelle läheiseen Ala Archan kansallispuistoon. Hotelli voi kuulemma järjestää meille oman kuljettajan 25 dollarilla per pää. Tuumin että varmasti tuonne halvemmallakin pääsisi, mutta menkööt tämä ostos nyt sitten hotellin nimen piikkiin, ”rikkaita länsimaalaisiahan” tässä ollaan, ja teen varauksen.
Peltsi käy hakemassa sananmukaisesti lähikaupastamme vielä pari olutta ja itse painun suihkuun, jonka jälkeen iskee melkoinen ja koko ruumista väristelevä vilu. Peiton alla puolestaan hikoiluttaa, joten katson parhaimmaksi koettaa nukkua tämän olon pois.
ihankartalla.fi 