Pitkäperjantai Ammanissa

AASIA » JORDANIA » Pitkäperjantai Ammanissa

UIA:n lento Kiovan kautta Ammaniin laskeutuu Kuningatar Alian kansainväliselle kentälle juuri ja juuri torstain puolella, mutta samassa Jordaniassa siirrytäänkin kesäaikaan ja kello nytkähtää näyttämään yhtä pitkänperjantaina aamuna.

Viisumissa jonossa vierähtääkin sitten toinen tunti, mutta 40 dinaarin maksulta sentään säästymme, sillä olemme ostaneet etukäteen netistä 75 dinaarin hintaiset Jordan Passit, joiden hintaa sisältyy niin viisumi kuin sisäänpääsy Petraan ja maan muihin nähtävyyksiin.

Kyyti noin 30 km päässä sijaitsevaan Ammanin Airbnb-majapaikkaamme järjestyy epävirallisen taksin avulla, kunhan olen tinkinyt 40 dinaarin pyynnön kolmeenkymppiin ja kuski onnistuu löytämään takapenkille lisäksemme vielä keski-ikäisen palestiinalaismiehen. Matkakumppanista onkin apua kohteen löytämisessä, sillä kuski ei juurikaan englantia haastele.

Kello on lopulta kolme, kun hyppäämme kyydistä Al-Jahedh Street 28:n kohdalla ja ilmesesti itse Saksassa asuvan Airbnb-kontaktini vanhemmat päästävät meidät rakennuksen alakerrasta löytyvään asuntoomme. Vanhemmat puolestaan asuttavat yläpuolista kämppää.

Kännykkäni herättää meidät puoli yhdeltätoista ja kaivan laukusta esiin kaukaa viisaana pakkaamani ruisleipäpaketin ja tonnikalapurkin. Kauppaa ei ihan lähinurkilla taida olla ja nytpä ei tarvitse päivän ensimmäistä ateriaa lähteä merta edempää metsästämään. Keittiöstä löytyy vieläpä pari teepussia.

Aamiaisen jälkeen lähdemme katsastamaan Ammanin keskustassa sijaitsevaa Citadelia eli arkeologisesti ja historiallisesti merkittävien rakennusten ja raunioiden täyttämää kukkulaa. Tilaan asuntomme wifin avulla Uberin, josta majoittajamme suositteli käyttämään taksien sijaan sekä hinnan että kielitaitoisten kuskien vuoksi.

Noin viiden kilometrin matka läpi perjantain rukoushetken hiljentämien katujen maksaa lopulta vain 3 dinaaria eli alle 4 euroa. Amman on Rooman tavoin rakennettu useille kukkuloille, joten kadut ovat mäkisiä ja siinäkin mielessä autokyyti osoittautuu huomattavasti paremmaksi ratkaisuksi kuin alkuperäinen ajatukseni kävellä tuo väli.

Jordan Pass toimii pääsylippuna Citadelin alueelle, joten erillisiä 3 dinaarin hintaisia lippuja meidän ei tarvitse ostaa. Citadel lienee Ammanin suosituin nähtävyys ja paikalla on nytkin jonkin verran väkeä, vaikka taivaalta vihmoo silloin tällöin yksittäisiä pisaroita.

Paitsi lukuisia vanhoja raunioita, tarjoaa kaupungin korkeimmalle Jebel Al Qala’a -kukkulalle sijoittuva Citadel myös hyvän näkymän ympärillä levittäytyvään Ammaniin. Alhaalla moskeijoiden rukouskutsut tuntuvat kaikuvan kaikkialla samannäköisten keltaisten kivitalojen seinistä.

Raunioista ensimmäisenä huomio kiinnittyy valtaviin pylväisiin. Nuo ovatkin ainoa, mitä 160-luvulla Rooman keisarikunnan aikana rakennetusta Herkuleen temppelistä on vuosisatojen jäljiltä pystyssä. Itse Herkuleen patsaastakin on maanjäristysten vuoksi muistona enää nurmella lepäävä valtava kivinen nyrkki.

Huomattavasti paremmin on säilynyt hieman sivummalta löytyvä Umaijadien palatsi, joskin tuohonkin rakennelmaan on ainakin kupolikatto restauroitu myöhemmin takaisin paikoilleen. Tältä puolen kukkulaa voin erottaa myös muutaman modernin pilvenpiirtäjän kohoavan Ammanin kattojen ylle.

Lippuluukulta olisi saanut ostaa myös oppaan kertomaan tarkemmin eri rakennusten ja raunioiden tarinaa, mutta huomaan nopeasti Lonely Planetia selaillessani, että myös tuohon oppaaseen on hyvin tiivistetty tärkeimpien kohteiden historia, joka riittää meille vallan mainioisti.

Esimerkiksi eteemme yhtäkkiä aukeava valtava pyöreä aukko alas johtavine portaineen paljastuu kirjan perusteella muinaiseksi vesisäiliöksi. Aikoinaan pohjalla on kohonnut myös vedenpinnan tarkkailuun käytetty pilari.

Citadelin alueelta sijaitsee myös Jordanian Argeologinen museo, jonka suojiin pujahdamme pientä sadekuuroa pakosalle. Ilmaisen näyttelyn vitriinit pullistelevat ympäri maata aina esihistoriallisista ajoista asti löytyneitä esineitä. Ja onpa yhdellä hyllyllä myös ruukkuun haudatun lapsen luuranko.

Museokierroksen jälkeen aurinkokin alkaa pilkistellä pilven raoista ja päätämme jatkaa matkaa jalan kohti kaupungin keskustaa. Kävellen tuo matka onkin huomattavasti lyhyempi, sillä talojen välistä löytyy kapeita kujia ja portaikkoja, joita pitkin olemme hetkessä alhaalla.

Muinaisia raunioita emme suinkaan jättäneet kokonaan kukkulalle, sillä nyt edessämme kohoavat toiselta vuosisadalta peräisin olevan roomalaisteatterin jäännökset. Tai voiko tässä tapauksessa nyt edes raunioista puhua, sen verran hyväkuntoinen teatteri on nykyaikaisen restauroinnin jäljiltä.

Lonely Planetin sivuilta tosin paljastuu, että korjaushommissa on käytetty hieman myös alkuperäisistä poikkeavia materiaaleja, joten ihan yksi yhteen ei lopputulos ole. Joka tapauksessa, yhä tänäkin teatteri toimii erilaisten kulttuuritapahtumien näyttämönä.

Jordan Pass toimii pääsylippuna myös teatteriin, joten käyn kapuamassa ylös sen kapeariviseen ja jyrkkään katsomoon Jennin jäädesssä odottelemaan maan tasalle.  Teatterin edustalla levittäytyy muinainen roomalainen forum eli aukio, josta on tosin jäljellä enää muutama pylväs nyky-Ammanin nielaistua suuren osan siitä alleen.

Jatkaessamme matkaa teatterilta, huomaan pienessä puistikossa vanhan miehen, jolla on maahan levitetyllä viltillä myynnissä erinäistä tavaraa. Muistan lukeneeni, että irakilaiset siirtolaiset saattavat kaupata Ammanissa omaa valuttaansa ja menen tarkistamaan tilanteen lähempää.

Ja kyllähän tuossa tosiaan Saddamin kuvalla varustettu seteleitä lojuu näteissä pinoissa. Sen verran ovat vain pakasta vedetyn siloisia, että niinköhän ovat ihan aitoja alkuperäisiä. Niin tai näin, vaihdan kuitenkin yhden dinaarin moiseen matkamuistoon.

Seuraavan kulman takaa paljastuu Nymfaionin jäänteet. Nymfeille omistetusta lähdeluolasta ei tosin ole liiemin rakenteita saati koristemosaiikkeja jäljellä, mutta ilmeisesti tuotakin ollaan hitaasti mutta varmasti restauroimassa.

Pujahdamme kadulta vihannestorin vilinään, jossa myynnissä on mm. suurta paikallista herkkua eli tuoreita manteleita. Totta puhuen, minulle selviää vasta myöhemmin, että nuo vihreät mötikät, joita ihmiset dippaavat suolaan ovat tosiaan manteleita.

Vihannekset kojuissa vaihtuvat erilaiseen päivittäistavaraan ja lopulta vaatteisiin, kun pujottelemme läpi kapeiden kujien ja ihmisvilinän. Nälkä alkaa ilmoitella itsestään ja niinpä otamme suunnaksi yhden kaupungin tunnetuimmista kaduista eli Rainbow Streetin.

Hyvän kahvila- ja ravintolatarjonnan omaavan Rainbow Streetin saavuttaaksemme saamme kuitenkin ensin tehdä tuttavuutta Ammanin kuuluisiin kukkoloihin, sillä ylämäkeen tarpominen osoittautuu yllättävän raskaaksi.

TripAdvisorin suosiollisella avustuksella päädymme Sufra-nimiseen ravintolaan, joka osoittautuukin sen verran kysytyksi ruokailupaikaksi, että joudumme odottelemaan pöydän vapautumista jonkin aikaa vehreällä terassilla ravintolan edustalla.

Odotus kuitenkin palkitaan, kun saamme eteemme mm. täytettyjä viininlehtikääryleitä, tabouleh-salaattia, erinomaista hummusta ja savipadassa haudutettuja munakoisoja lihatäytteellä. Alkoholia paikassa ei tarjoilla, mutta kokonaisuuden kruunaa kannullinen minttuteetä.

Ravintolan wifiä hyödyntäen tilaan meille Uberin, jolla ajamme majapaikkamme lähellä olevaan Carrefour-markettiin hankkimaan iltapalaa ja aamiaistarvikkeita. Olutta ei tuollakaan hyllyssä ole kuin alkoholittomana versiona, tai miksi noita vesimelonin ja persikan makuisia mallastuotteita nyt sitten kutsuisi.

Tämän vuorokauden puolelle jatkuneesta matkustamisesta voipuneina vietämme illan Netflixistä Homelandia katsellen, valkoviiniä hörppien ja paikallista pistaasijäätelöä nauttien. Ja aina välillä käyn tappamassa seinältä muutaman hyttysen, joita huoneeseen tuntuu jostain pääsevän.