AASIA » JORDANIA » Jerashin raunioita ja auringonlasku Kuolleellamerellä
Olo ei ole aamulla virkeimmästä päästä taisteltuamme puolen yötä hyttysiä vastaan. Jossain aamuyön tunteina joudun vielä jättämään valot päälle ja virittämään virkatusta päiväpeitteestä melko hyödyttömän hyttysverkon sänkymme ylle.
Kellon soidessa kahdeksalta on etenkin Jenni ottanut melkoisesti osumaa pään seutuville, hän kun on meistä yleensä se hyttysten mielestä herkullisempi. Lisäksi hänellä pistokohdat paisuvat päiväkausia siinä missä omani katoavat muutamassa minuutissa.
Aamiaisen jälkeen kävelemme reilun kilometrin matkan Kempinski-hotellille, jossa sijaitsee myös Europcarin toimipiste. Tuo oli myös yksi Airbnb-majapaikkamme valintaan vaikuttanut tekijä, sillä näin meidän tarvitsee ajella mahdollisimman vähän Ammanin vilinässä lähtiessämme kohti Jerashia.
Hotellin turvatarkastuksen läpäistyämme suuntamme Europcarin tiskille, jonka takana seisova mies ilmoittaa tonnin seteli -ilme naamallaan, ettei autoamme ole varauksesta huolimatta saatavilla. Hetken tilannetta selviteltyämme saamme pyynnön palata asiaan puolentoista tunnin kuluttua, jolloin menopelimme luvataan olevan valmiina.
Ylimääräinen odottelutuokio kuluu sutjakasti nauttimalla läheisen kahvilan juuri parahiksi avautuvalla terassilla teetä ja suklaaleivoksen jäätelön kera. Myös pienen lemmikkikaupan edustalta löytyvässä kissaemossa pentuineen riittää ihasteltavaa.
Saatuamme vihdoin automaattivaihteisen Citroënin allemme, kurvaamme takaisin majapaikkaamme nappaamaan matkatavarat kyytiin ja luovimme reittimme parin suuremman kadun kautta tielle, joka johtaa kohti 50 km päässä pohjoisessa sijaitsevaa Jerashia ja sen antiikin Rooman aikaista rauniokaupunkia.
Etukäteen auton vuokraaminen Jordaniassa tuntui hiemnan arveluttavalta idealta, mutta pääkaupungin jäädessä taakse huomaamme, että liikenne on varsin maltillista ja matka Jerashiin sujuu ongelmitta. Huoltoasemallakin palvelu pelaa sen verran hyvin, ettei meidän tarvitse nousta edes autosta ulos.
Löydämme pysäköintipaikan aivan Jerashin raunioiden tuntumasta ja noustessamme ulos ilmastoidusta autosta huomaamme, että eilisen pienen koleuden olevan muisto vain. Aurinkorasvalla pohjoista hipiää suojatessamme ohitse talutetaan niin hevosia kuin kameleitakin.
Jordan Pass osoittautuu kelvolliseksi myös Jerashissa ja niinpä meidän ei tälläkään kertaa tarvitse erillisiä pääsylippuja ostaa. Alueen kartaa ensi kertaa vilkaistessani huomaan, että tämä yksi maailman parhaiten säilyneistä Rooman valtakunnan aikaisista kaupungeista on myös hämmästyttävän laaja.
Aloitamme tutustumisen alueeseen astumalla sisään valtavasta Hadrianuksen portista, joka on aikanaan ollut vielä tuplasti korkeampi ja jättimäisillä puuovilla varustettu. Jenni tosin luulee, että olemme ajaneet tänne vain kyseistä porttia katsomaan, joten hänelle alueen suuruus on vielä suurempi yllätys.
Portin takana odottaa muinainen hippodromi, jonka hiekkakenttä on toiminut kilpa-ajojen näyttämönä. Hippodromin sivuitse kulkeva parisataa metriä pitkä kellertävästä kalkkikivestä tehty tie johtaa Jerashin varsinaiselle eteläiselle portille.
Kohta eteemme aukeaa muinaisen kaupungin keskuksena toiminut forum eli valtava koristeellisten pylväiden reunustama aukio. Pylväät reunustavat myös eteenpäin jatkuvaa, peräti 800 metriä pitkää Cardo Maximus -katua, jota lähdemme seuraamaan. Johtuuko sitten alueen laajuudesta vai ajankohdasta, mutta tungosta on paljon vähemmän kuin olin pelännyt.
Artemiin temppelille johtavia portaita astellessani saan ensimmäistä kertaa kunnon näkymän myös alhaalla levittäytyvään tämän päivän Jerashiin. Siinä missä Roomassa rauniot ovat monesti modernin kaupungin puristuksessa, on Jerash tässä mielessä ilahduttavan eristyksissä oleva kokonaisuus.
Kokonaisuuden laajuus on myös helppo hahmottaa kukkulalta, jolla Artemiin temppeli sijaitsee. Aivan pohjoisportille asti emme viitsi kävellä, sillä meidän pitää ehtiä tänään vielä majapaikkaamme Kuolleellemerelle ja mielelläni ajaisin tuon pätkän valoisaan aikaan.
Talsimme raunioiden yläpuolista niittyä pitkin takaisin kohti forumia ja käymme vielä kipuamassa pienelle kukkulalle vilkaistaksemme eteläistä teatteria, jossa viritellään parasta aikaa äänentoistojärjestelmää jonkinlaista tapahtumaa varten.
Kukkulan pylväiden juurelta avautuu myös upeat näkymät forumiin ja taustalle levittäytyvään moderniin kaupunkiin. Aika kuitenkin rietää ja matkaa Kuolleellemerelle on 90 kilometriä. Teiden tasosta kun ei ole oikein minkäänlaista tietoa, on parempi kavuta suosiolla takaisin vuokra-auton ratin taakse.
Alkumatkaan osuu yksi läheltä piti -tilanne, kun tien varresta liikkeelle lähtenyt auto kiilaa eteemme ilman vilkkua ja olen väistöliikettä tehdessäni ajautua takana tööttävän kuorma-auton ajolinjalle. Säikähdyksellä tuosta kuitenkin selvitään.
Seuraavaksi alamme epäillä Google Mapsin luotettavuutta, kun se ajattaa meidät yhä pienempiä teitä läpi mäkisen asuinalueen. Vaan ajaapa tuolla bussikin ja toden totta reitti päätyy lopulta kohti Kuolluttamerta johtavalla tielle.
Muutaman pienen kylän ohitettuamme olemme Wadi Shueibin jokilaaksossa ja tällä kertaa apukuskin paikalla istuvaa Jenniä alkavat hirvittää korkeuserot. Vaan kun tässä ollaan kohti maapallon alhaisinta paikkaa menossa, niin nuo kuuluvat toisaalta asiaan. Tie laskeutuu lopulta aivan joen tuntumaan, joka näyttää olevan paikallisten perheiden keskuudessa suosittu retkipaikka.
Holiday Inn Resort -hotellin löytäminen ei loputa olekaan aivan niin yksinkertaista kuin saattaisi olettaa. Lisäksi Israelin rajan läheisyyden vuoksi rantatiellä on useita poliisin tarkastuspisteitä, joista suurimmasta osasta selviämme kuitenkin ongelmitta.
Edestakaisin ajelu ja tatuoidut käsivarteni saavat silti erään konstaapelin tiuskimaan usemman kerran ”what is this?” ja ”what are you doing?” vastauksia sen kummemmin kuuntelematta. Saamme joka tapauksessa myös paikkansa pitävät ajo-ohjeet ja lopulta alueen lukuisista hotelleista se oikea kohoaa edessämme.
Vastaanotto perillä onkin sitten mitä lämpimin ja sujautettuamme laukkumme turvatarkastuksen läpi hotellin aulaan, lähtee henkilökunta jo kärräämään niitä kohti huonettamme. Ehdimme vielä sopivasti allasbaarin puolelle nauttimaan kylmästä oluesta ja upeasta auringonlaskusta.
Jennin lähtiessä huoneeseen suihkuun, tilaan vielä toisen tuopin ja huomaan vasta tässä vaiheessa, että nuohan maksavat rapsakat 10 euroa laaki. Vaan eipä sitä liian usein tule tällaisissa puitteissa huurteista nautittua, joten menkööt.
Kuolleenmeren rantakaistaleella on käytännössä ainoastaan hotelleja, joten illallisen suhteen on tyydyttävä oman hotellin tarjontaan. Ruoka ja palvelu eivät päätä huimaa, mutta saammepahan sentään paikallista juomaa, sillä Jenni tilaa jordanialaista viiniä ja minä jordanialaisen pienpanimon vaalean ale-oluen. Ja toki myös pöydän alle hiipinyt kissa saa osansa ateriasta.
ihankartalla.fi 