AASIA » JORDANIA » Aarrekammio yläilmoista
Paljon nähneet shortsini kirjaimellisesti repeävät kahtia pukeutuessani aamiaiselle ja joudun turvautumaan huonosti taskutilaa tarjoaviin pellavahousuihin. Samalla muistan moskeijoiden rukouskutsujen herättäneen minun hetkellisesti joskus aamuyön tunteina.
Aamiaisen jälkeen kävelemme Petran pääsisäänkäynnille, joka sijaitsee vain 500 metrin päässä majapaikastamme Petra Palace Hotellista. Lippuluukkujen läheisyydessä sijaitsee myös ikivanhaan luolaan perustettu kuuluisa Cave Bar, jossa päätämme pistäytyä paluumatkalla.
Sisäänkäynnillä Jord Passeihimme leimataan myös toinen päivä käytetyksi, kunhan ensin olemme todistaneet henkilöllisyytemme. Passimme ovat hotellihuoneen kassakaapissa, mutta onneksi myös ajokortti kelpaa. Jennin esittämä kortti tosin ei virkailijan mielestä ole hänen omansa, mutta niin tai näin, sisään pääsemme joka tapauksessa.
Ennen varsinaiseen Petraan pääsyä on edessä reilun kilometrin mittainen al-Siq eli kallioon haljennut valtava railo, joka muodostaa kieltämättä eeppisen sisäänkäynnin muinaiseen kalliokaupunkiin. Tällä kertaa kyytiä tarjotaan hevoskärryillä ja ilmeisesti tuo sisältyisi myös lipun hintaan, ilman tippejä toki.
Me turvaudumme tälläkin kertaa apostolinkyytiin voidaksemme rauhassa nauttia paikoitellen yllätävän kapeaski äityvän solan tarjoamasta tunnelmasta. Ja kyllähän tuohon tiettyä jännitystä sisältyy, kun vihdoin viimeisen mutkan takaa paljastuu Petran kuuluisimman nähtävyyden ääriviivat.
Indiana Jones -elokuvastakin tuttu aarrekammio eli Al-Khazneh tai The Treasury on taidokkaasti kaiverrettu hiekkakiveen joskus lähellä ajanlaskumme alkuhetkiä. Voimme vain ihmetellä, miten tuo on ollut edes mahdollista sen aikaisilla menetelmillä.
Sisälle aarrekammioon ei pääse, mutta kuten niin monet Petran rakennelmat, on tuokin huomattavasti näyttävämpi ulkopuolelta. Sisätilat kun ovat yleensä sileiden seinien reunustamia neliskulmaisia luolia.
Aarrekammiolta alkaa myös Petran kalliokaupungin pääkatu, jolla riittää vilinää jo heti aamusta. Lukuisten turistien ja katua reunustavien kaupustelijoiden lisäksi joukossa lompsii kameleita taluttajineen, jotka toimivat eräänlaisina kaupungin sisäisinä takseina.
Selvitettyäni etukäteen millaisia kävelyreittejä Petrasta löytyy, olen törmännyt mahdollisuuteen ihastella aarrekammioita myös korkealta vastapäisen kallion huipulta ja tuonne kiipeäminen onkin ehdottomasti päivän to do -listallani.
Ensin lähdemme kuitenkin talsimaan pitkin punaisten kallioiden reunustamaa pääkatua. Siellä täällä erottuu mustia suuaukkoja ja hieman harvemmassa vuosien silottamia kaiverrettuja julkisivuja. Paljouden hämmentämänä vilkaisen Lonely Planetia ja totean, että kyllä vain, Petrasta löytyy yhteensä jopa 800 rekisteröityä kohdetta.
Yksi joukosta helpoimmin erottuva kohde on vanha amfiteatteri, josta suurin osa on kaiverrettu suoraan kallioon. Portit estävät pääsyn katsomoon, mikä ei ole ihme, sillä hauras hiekkakivi on erityisen altis turistimassojen kulutukselle.
Hieman teatterin jälkeen oikealla kohoavan Al Kubtha -vuoren edustalla kalliosta erottuu joukko suuria ja näyttäviä hautakammioita, jotka tunnetaan yhteisnimityksellä Royal Tombs. Näitä kuninkaallisia hautoja pääsee kiviportaita pitkin tutkimaan myös lähempää.
Ensin pysähdymme kuitenkin kahvilan pöytään hörppäämään kupilliset paikallista minttuteetä ja pitämään seuraa kissalle, joka on kuin paria numeroa pienempi painos kotona odottavasta Pete-kissastamme.
Kuninkaallisten hautojen edustalle johtavat portaat osoittautuvat oikeaksi valinnaksi myös siinä mielessä, että kylttien mukaan samalta suunnalta saa alkunsa myös etsimäni ”Al Kubtha trail” eli aarrekammion ylle johtava vaellusreitti.
Heti reitin alkupäässä törmäämme koiraan, joka on ulkomuodostaan päätellen jokin aika sitten synnyttänyt ja Jenni antaakin sille vesipullonsa sisällön. Ja kun minä vielä kaivan repusta vähän sämpylää, olemme saaneet ystävän.
Koira lähtee seuraamaan meitä ylös portaita, mutta kääntyy sitten onneksi ensimmäisten vastaantulijoiden mukana takaisin alas. Noin puolivälissä portaat alkavat hirvittää Jenniä siinä määrin, että hän päättää odottaa näköalatasanteelta löytyvällä varjoisalla penkillä, kun minä piipahdan katsastamassa paljon kehutun näkymän reitin loppupäässä.
Viimeinen pätkä portaita onkin paikoitellen lähinnä sileäksi kulunutta kallioita, eikä niiden jälkeen enää sen kummemmin tienviittoja ole näkyvllä. Onneksi muistan lukeneeni, että reitti jatkuu seuraavaksi vasemmalle eli hieman epäloogisen tuntuisesti tovin verran alamäkeen.
Muutama sata metriä tasamaata johdattaa minut beduiiniteltalle, jonka edustalle pystytetty pieni kylttii julistaa sisälle osoittavan nuolen kera: ”best view”. Kumarrun sisään, ostan kohteliaisuuttani kylmän Spriten ja istahdan matolle muutaman muun paikalle eksyneen turistin seuraan ihastelemaan kieltämättä vaikuttavaa näkymää.
Juoman hörpättyäni pyydän vieressä istuvaa miestä ikuistamaan minut huiveineni korkean paikan kammoamani uhmaassa ja lähden sitten paluumatkalle. Portaiden yläpäässä on toinen beduiiniteltta, josta ostan vesipullon ja saan lisäksi pyydettyäni myös koiralle vettä ja tyhjän tonnikalapurkin kupiksi. Huojennuksekseni saan kuulla, että monet paikalliset tarjoavat koirille päivittäin ruokaa ja juomaa.
Teltan viereltä avautuvat näkymät amfiteatterille ja muinaisen Petran keskustan rauniolle, joita tutkailen kylmää vettä kulautellen ja mietin, että eipä ole ihme että janottaa. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja näkyy tuolta alhaalta olevan loppujen lopuksi melkoinen kapuaminen tähän pisteeseen. Jenni kuitenkin varmasti jo odottaa, joten hölkkään portaat alas tasanteelle, jossa hän onkin tällä välin saanut saman koiran seurakseen. Veden lisäksi jätän koiralle vielä loput repustani löytyvistä sämpylän rippeistä ennen kuin astelemme portaat takaisin kuninkaallisten hautojen edustalle.
Yksinäinen vuohi päivystää Silk Tombin edustalla, joka tunnetaan värikkään ulkomuotonsa vuoksi myös sateenkaarihautana. Vilkaisemme myös pariin muuhun hautakammioon, joiden koruttoman yksinkertaisen sisäpuolen parasta antia onkin kivipintojen värimaailma, joka vaikuttaisi olevan lähtöisin lähinnä psykedeelistä suuntausta edustavan maalarin pensselistä.
Pääkadun varrelle palattuamme pysähdymme ostamaan muutaman postikortin ja siirrymme sitten korkean kallion tarjoamaan varjoon tutkimaan evästilannetta, joka ei koiralle suotujen almujen jälkeen ole kovinkaan mairitteleva.
Kellokin alkaa lähestyä neljää, joten toteamme Petra-kiintiömme olevan täynnä ja lähdemme talsimaan takaisin kohti nykypäivän sivistystä. Toki huomaan siellä täällä vielä useammankin pysähtymisen arvoisen kuvauskohteen, ennen kuin al-Siq ympäröi meidät varjoisalla viileydellään.
Lopulta viimeisen soratienpätkän jälkeen saavumme The Cave Bariin ja suuntaamme suosiolla muinaiseen nabatealaishautakammioon pystytetyn terassin tarjoamaan varjoon. Jenni huomaa, että kaikista varotoimista huolimatta hän on onnistunut polttamaan itsensä. Armoton aurinko kun on iskenyt pohkeisiin.
Tilaamme hummusta, jota oluen ja valkoviinin kera nauttiessamme toteamme nälän olevan sitä luokkaa, että miksipä emme samalla kertaa myös illastaisi paikassa. Tilaamme siis uudet juomat sekä shawarma-rullan ja falafel-aterian.
Saatuani wifi-yhteyden toimimaan huomaan sattumalta, että tänään vietetään maailman kodittomien eläinten päivää. Kallioilla kiipeillyt koira olisi meiltä toki vettä saanut joka tapauksessa, mutta nyt annan loput annokseni kananpaloista jaloissani pyörivälle kissalle naapuripöydän ranskalaisturistien paheksuvista katseista välittämättä.
Aurinko laskee kävellessämme takaisin hotellille ja kahden päivän Petrassa kaahimisen jäljiltä sitä on miltei valmis suoraan nukkumaan. Haenl kuitenkin vielä läheisestä marketista suklaata ja alkoholittoman oluen. Ennen kuin nukahdan, täytyy vielä tarkistaa huomisen ajoreitti Wadi Rumin aavikolle.
ihankartalla.fi 