Madaban mosaiikkeja matkalla lentokentälle

AASIA » JORDANIA » Madaban mosaiikkeja matkalla lentokentälle

Nautittuamme Aqaban Airbnb-kämpällämme aamiaiseksi teetä, banaania ja tonnikalaa suoraa purkista, on aika pakata laukut vuokra-autoon ja huristella Jordanian road trippimme viimeinen etappi. Matkaa Ammanin lentokentälle on 300 kilometriä, mutta koska lentomme Helsinkiin lähtee epäinhimillisesti kello 3.45 aamuyöllä ei meillä varsinaisesti ole mikään kiire perille.

Ajoreittiä Google Mapsista eilen tarkastaessani satuinkin huomaamaan, että mosaiikeistaan kuuluisa Madaba sijaitsee vain noin parinkymmenen kilometrin päässä lentokentältä ja tuostapa saimme näppärästi sopivan retkikohteen tälle päivälle.

Aina Kuningatar Alian kansainvälisen lentoaseman kohdalle allamme vilisee Desert Highway, joka tosin on miltei puolet ajasta tietöiden vallassa. Kuudenkympin rajoitus ja ohituskiellot eivät tosin paikallisia hidasta ja koetan vain jotenkin pysytellä mukana menossa.

Normaaliolosuhteissa nopeusrajoitus henkilöautoille on 110 km/h ja raskaalle liikenteelle peräti 100 km/h. Muutaman kerran rekkoja vilahteleekin alamäessä hopeanuolemme ohitse, kun en uskalla kuoppaisella asfaltilla aivan suin päin kaahata.

Lentokentän kohdalta käännymme pienelle maantielle ja kohta vehreiden peltojen keskeltä paljastuu Madaban ”mosaiikkikaupunki”, jonka ruuhkaisilla kaduilla oikeaan paikkaan navigointi on hieman haastavaa. Lopulta löydämme tiemme Visitors Centerin liepeille ja jätämme auton kadun varrelle parkkiin.

Bysantin valtakunnan aikaisia mosaiikkeja löytyy Madabasta useasta paikasta. Kuuluisin yksittäinen teos on ehdottomasti Madaban mosaiikkikartta, mutta ennen siihen tutustumista päätämme pistäytyä kahteen matkan varrelle osuvaan kohteeseen, jotka on nimetty loogisesti Madaba Archeological Park ykköseksi ja kakkoseksi.

Ensimmäinen arkeologinen puisto onkin oikeastaan ulkoilmamuseo, johon koottu ja restauroitu Madaban mosaiikkeja. Alueelta löytyy myös 500-luvulta peräisin olevan Neitsyt Marian kirkon ja roomalaisen kadun rauniot. Ensin mainittu paljastui vasta 1800-luvun lopulla paikallisen talon lattian alta.

Jordan Passimme luonnollisesti oikeuttavat meille ilmaiseen sisäänpääsyyn, mutta päivä näyttää olevan selkeästi hiljainen, sillä varjossa muovituolillaan istuskeleva lipunmyyjä haluaa puoliväkisin lähteä meille oppaaksi.

Ja toki me hänet lyhyen kierroksen jälkeen tipillä palkitsemme.Tai pitäisikö sanoa kastikkeella, kuten olemme alkaneet tipistä ulkomailla puhua. Tippi kun on niin kansainvälinen termi, että tipattava sen varmasti ymmärtää. Tipistä puolestaan tulee mieleen dippi, joka on kastike. Eli kun minä kysyn Jenniltä suomeksi paljonkohan tällaisissa paikoissa on tapana antaa kastiketta, ei opas varmasti ymmärrä mitä juonimme.

Siirtyessämme toiseen arkeologiseen puistoon Jenni piipahtaa pieneen puotiin ostamaan vielä viimeiset tuliaiset. Vähemmän yllättäen ovat värikkäät mosaiikit vahvasti läsnä lähes kaikessa mitä kaupan on.

Toinen arkeologinen puisto sisältää mosaiikkien lisäksi vanhan bysanttilaisen luksuskartanon rauniot sekä niin ikään 500-luvulta peräisin olevan Marttyyrien kirkon jäänteet.

Lopuksi käymme vielä vilkaisemassa Pyhän Yrjön kirkon lattiasta löytyvät Madaban tunnetuimmat mosaiikit. Kohde onkin ainoa, jonne Jordan Pass ei ilmaista sisäänpääsyä tarjoa, joten maksamme mukisematta nimelliset yhden dinaarin pääsyliput.

Vasta vuonna 1884 löydetty mosaiikkikartta on peräisin 500-luvulla rakennetun ja sittemmin maanjäristyksessä tuhoutuneen kirkon lattiasta. Uusi kirkko onkin rakennettu samalle paikalle ja karttaa on restauroitu mahdollisuuksien mukaan.

Madaban mosaiikkikartasta on säilynyt noin yksi kolmasosa ja alkuperäisen kartan on arvioitu koostuneen jopa kahdesta miljoonasta yksittäisestä mosaiikkikivestä. Palestiinan aluetta kuvaava kartta sisältää paljon tekstejä ja se on myös maailman vanhin karttaa esittävä lattiamosaiikki.

Lonely Planetin suosittelema Haret Jdoudna -ravintola sijaitsee aivan kirkon läheisyydessä, mutta näemmä paikka on yleisestikin hyvin suosittu, sillä meidät käännytetään ovelta kaikkien pöytien ollessa varattuja. Seuraava vastaamme tuleva ravintola on vanhaan kivitaloon rakennettu Jaw Zaman, joka paljastuu erinomaista palvelua tarjoavaksi perheyritykseksi, eikä ruoassakaan mitään valittamista ole. Wifin puuttuessa tarjoilija jakaa jopa omasta kännykästään meille nettiyhteyden, mutta enpä silti onnistu tekemään online check-iniä UIA:n lennolle sen paremmin sovelluksessa kuin suoraan sivuillakaan.

Aurinko alkaa laskea, kun pujottelemme kapeiden kujien ja muutamien harhareittien kautta kohti lentokenttää. Löytäessämme vihdoin paikan, johon vuokra-autot kuuluu palauttaa, totean että meidän menopeliimme on tässä reilun viikon aikana kertynyt tuollaiset 1000 km.

UIA:n check-in-farssi jatkuu tiskillä, sillä koska en ole onnistunut tuota verkossa tekemään, joudun maksamaan tästä lystistä palvelutiskillä 9 dinaaria per pää. Ja tietenkin käteisellä, jota minulla ei ole. Ja kun käyn nostamassa automaatista 20 dinaaria, maksaa nosto minulle ylimääräiset 5 dinaaria. Sama ongelma tosin näyttää koskevan myös muita matkustajia, mutta mitään myötätuntoa ei lähtöselvitystiskiltä heru.

Kulutamme aikaa kentällä Netflixin parissa tyhjässä kahvilassa istuskellen ja vihdoin kolmelta yöllä pääsemme nousemaan koneeseen ja kotimatka voi alkaa.