ETELÄ-AMERIKKA » ECUADOR » Galápagossaarten risteily, päivä 2 – Sullivan Bay, Santiago
Aamupäivän Bartolomé-saarelle suuntautuneen retken jälkeen Cormorant-alus siirtyy viereisen ja huomattavasti suuremman Santiagon edustalle. Me tosin vietämme tuon lyhyen seilauksen hytissä ansaituilla nokosilla.

Iltapäivän ohjelmassa on retki Santiagon saarella sijaitsevaan Sullivan Bayhin. Aluksemme 15 matkustajaa kipuavat kahteen pangaan, jotka kuljettavat meidät niin lähelle rantaa, että voimme loikata suoraan surrealistiselle laavakentälle. Dry landing siis.

Sullivan Bay tunnetaan ennen kaikkea laavakentästä, jonka oppaamme James kertoo olevan ns. uusi laavakenttä, sillä sen muodostumisesta on kulunut vasta alle parisataa vuotta.

Tarkemmin ottaen kyseessä on sileäpintaisen Pahoehoe-laavan muodostama kenttä, joka onkin yksi maailman vaikuttavimmista lajissaan. Pahoehoe-nimitys tulee havaijin kielestä, samoin kuin terävää laavaa kuvaava termi ”A’a”.

Mannerlaattojen liikkeet ovat sittemmin repineet laavakenttään halkeamia, mutta on edelleen varsin helppoa kuvitella sulan laavan virranneen kohti merta. Jostain syystä maisema tuo mieleeni myös H. R. Gigerin maalaukset.

Maiseman keskeltä erottuu hämmästykseksemme myös muutamia yksinäisiä kaktuksia. Kyseessä on luonnollisesti vain Galápagossaarilla tavattava laavakaktus, joka pystyy jotenkin selviytyämään näinkin karussa ympäristössä.

Auringon lämmittämällä alustalla vilistää niin ikään laavaliskoja ja sinne tänne nopeasti singahtelevia hyönteisiä, jotka osoittautuvat lähemmän tarkastelun myötä ampiaisen värityksen omaaviksi heinäsirkoiksi.

Siellä täällä maastosta kohoaa pieniä muurahaispesän kaltaisia kekoja, sillä erotuksella että nämä näyttävät muodostuneen sulasta metallista. Ei ole vaikea ymmärtää, miksi Sullivan Bay on myös geologian harrastajien suosikkikohteita.

Laavakenttäkierroksen jälkeen on vuorossa vielä snorklailua rannalta käsin. Kokeneemmat konkarit suuntaavat kauemmas merelle, missä huudoista päätellen vilahtelee niin pingviinejä kuin merileijoniakin. Me pysymme kuitenkin visusti rannan tuntumassa ja kohta oppaamme huutaakin hain lähestyvän tarkoituksenaan ilmeisesti kehottaa katsomaan pinnan alle, mutta Jenni ottaa tuon varoituksena ja poistuu vedestä saman tien.

Laiva lähtee liikkeelle heti Santiagolta palattuamme, vaikka alkuperäisen suunnitelman mukaan käsittääkseni ruokailut pitikin hoitaa laivan ollessa ankkurissa. Aallokko keinuttaa heti kättelyssä sen verran voimakkaasti, että suihkussa käyminenkin on jo melkoinen urheilusuoritus. Seitsemän pintaan vuorossa on huomisen ohjelman briiffaus ja illallinen, josta Jenni ei keinutuksesta johtuvan pahoinvoinnin vuoksi pysty liiemmin nauttimaan.

Minä jään illallisen jälkeen vielä hetkeksi juttelemaan floridalaisen nuoren asianajajapariskunnan kanssa ja nappaan baarista risteilyn ensimmäisen oluen, sillä kotoa asti rinkassa pyörinyt lämmin Aura-tölkki ei liiemmin houkuttele.