Sri Lankan road trip päivä 1: Colombo – Anuradhapura – Sigirya

AASIA » SRI LANKA » Sri Lankan road trip päivä 1: Colombo – Anuradhapura – Sigirya

Yhdeksältä sunnuntaiaamuna Aviakompanija Rossijan operoiman koneen laskutelineet kohtaavat Colombon kansainvälisen lentokentän kiitotien ja maa numero 59 on enää rajamuodollisuuksien päässä. Takana on noin 16 tuntia matkustusta, kun ensin Aeroflot on lennättänyt meidät Moskovaan, josta 7 tunnin vaihdon jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa kohti Sri Lankaa.

Matkaseurana minulla ja Jennillä on ystäväpariskunta Antti ja Tiina, jotka ovat itse asiassa kohteen ja edulliset lennot netistä bonganneet. Tosin meidän kohdalla 570 €:n hintaisiin lippuihin lisätään vielä 100 euron muutosmaksut, kun olen epähuomiossa varannut paluulennot helmikuun sijaan maaliskuulle.

Maahantulo sujuu ongelmitta eikä etukäteen haettua ja mukaan tulostettua e-viisumia (35 $) itse asiassa kukaan edes rajalla kysele, toki tuon dokumentin hankkiminen on silti välttämätön osa maahan matkustamista. Koska Sri Lankassa riittää erilaista nähtävää enemmän kuin tarpeeksi, olemme suunnitelleen optimaalisen reitin ja varanneet koko viikoksi pikkubussin kuljettajineen Ancient Lanka -matkatoimiston kautta.

Hintaa autolle ja kuskille tulee 400 € sekä noin 10 € päivässä kuljettajamme majoituksiin, Sri Lankassa kun on monien majapaikkojen yhteydessä nimenomaan kuljettajille tarkoitettuja huokeita yösijoja. Kuljettajamme onkin meitä jo kentällä vastassa ja kunhan olemme nostaneet automaatista rupioita ja minä olen hankkinut 12 €:lla paikallisen mobiilidatayhteydellä varustetun sim-kortin Pokémon GO -harrastustani varten (Sri Lankassa asustaa Torkoal!), suuntaamme kohti Ancient Lankan toimistoa maksamaan matkamme etukäteen.

Valkoisessa omakotitalossa meidät ottaa vastaan kuljettajamme esimies, joka on sitä mieltä, että reittisuunnitelmamme on maan tieverkostoon ja muihin tekijöihin suhteutettuna liiallisen optimistinen. Hän yrittääkin myydä meille pariakin vaihtoehtoista kierrosta, mutta selitämme majapaikkojemme olevan etukäteen varattuja ja pidämme päämme.

Lyhyen väittelyn jälkeen varsinainen matkamme pääsee alkamaan ja ensimmäinen kohteemme on noin 180 km päässä pääkaupungista sijaitseva Anuradhapura, jossa meitä kiinnostaa luonnollisesti Unescon maailmanperintökohteeksi nimetty kaupungin vanha osa ikivanhoine rakennuksineen.

Jo alkumatkasta käy selväksi, että auton vuokraaminen kuljettajan kera oli oiva valinta. Liikenne on kaupungin liepeillä hidasta, joskin kolmipyöräisiä tuk-tukeja, mopoja, busseja ja pieniä kuorma-autoja tuntuu välillä vilahtelevan molempia kaistoja molempiin suuntiin.

Ilmastoidussa ja tilavassa menopelissä matkaa taittuu kuitenkin mukavasti ja parin tunnin kuluttua kuljettajamme kuuluttaa teetauon tienvarsikuppilassa, jossa hän itse nauttii paljain käsin jonkinlaisen riisikasvisannoksen. Valtaosa paikallisesta ruoasta onkin kasvisruokaa, joten sen suhteen minulla ei taida tällä matkalla ongelmia tulla.

Tauon jälkeen köröttelemme vielä toiset pari tuntia ja saavumme kolmelta iltapäivällä perille Anuradhapuraan. Kaupungin hajallaan olevalla Unesco-alueelle oikeuttava lippu maksaa noin 20 € per pää. Autosta ulos astuttuamme huomaamme kuinka kuumana aurinko porottaakaan. Niin tai näin, minunkin on kiskottava tarkoitusta varten mukaan pakkaamani kevyet pellavahousut shortsieni ylle peittääkseni polveni, temppelialueelle ja pyhälle maalle kun tässä ollaan astelemassa.

Nähtävää riittää jo siinä, kun apinat loikkivat puiden oksilla, lehmät märehtivät kultaisten patsaiden lomassa ja koirat istuskelevat kivisillä raunioilla. Lisäksi kuin suoraan Alien-elokuvista napatut jättimäiset banianpuut ilmajuurineen ovat mielestäni hämmentävän surrealistisia ilmestyksiä.

Kaikkea tätä kamerani linssin läpi ihasteltuani kävelemme aluksi kivilaatoitettua käytävää pitkin katsastamaan ikivanhaa Jaya Sri Maha Bodhia eli bodhipuuta, joka myös temppeliviikunana tunnetaan.

Vahvojen muurien suojaama Jaya Sri Maha Bodhi on istutettu jo 288 eea ja kyseessä taitaakin olla yksi vanhimmista istutetuista puista tällä pallolla, ellei sitten peräti vanhin. Kerrotaan myös, että kyseinen puu olisi saanut alkunsa pistokkaana siitä puusta, jonka alla Buddha valaistuessaan istuskeli.

Puun luo saavuttuamme käy myös ilmi, että suurimpaan osaan Anuradhapuran kohteista pääsee vain ilman kenkiä ja hattua. Hatusta luopuminen ei sinänsä ole ongelma, mutta ilman kenkiä polttavan kuuma kivi tahtoo kärventää jalkapohjia, joten siinä mielessä olisi ollut fiksu veto sujauttaa sukat taskuihin, josta ne olisi voinut aina tarpeen tullen sujauttaa jalkoihinsa. Oppia ikä kaikki.

Alueen vaikuttavin ilmestys on kuitenkin valtava valkoinen Ruwanwelisaya stupa. Stupa eli dagoba on siis tuollainen valtaisa kupolimainen rakennus, joka on käytännössä rakennettu Buddhan maallisten jäännösten päälle kasatun hautakummun ympärille.

Buddhan kahdeksaan uurnaan jaetut tuhkat on tarinan mukaan haudattu kahdeksaan eri stupaan ja yhdeksäs stupa olisi rakennettu pyhäinjäännökset sisältäneen astian päälle. Ilmeisesti kuitenkaan varmuudella yhtäkään noista alkuperäisistä stupista ei ole koskaan löydetty, vaikka esimerkiksi juuri tästä Ruwanwelisayasta kertovassa Wikipedia-artikkelissakin mainitaan Buddhan reliikkejä löytyvän eniten juuri täältä.

Onneksemme matkamme osuu Sri Lankan buddhalaisille tärkeän Poya-päivän eli täydenkuunpäivän tienoille ja niinpä saamme sattumalta ihastella vaikuttavaa seremoniaa, jossa Ruwanwelisaya stupa saa ympärilleen oranssin nauhan. Torvet ja rummut soivat sekä suitsukkeet palavat, kun kulkue kannattelee yli 200 metrisen kankaan paikalle ja lopulta se kiedotaan jättimäisen rakennuksen ympärille kuin mikäkin rusetti.

Koska aikataulumme on kieltämättä heti ensimmäisestä päivästä lähtien tiukka, on meidän aikamme täydenkuunseremoniaa ihasteltuamme siirryttävä eteenpäin ja kuljettajamme ajaakin meidän seuraavaksi Anuradhapuran pohjoisosiin, josta riittää myös paljon mielenkiintoista nähtävää.

Kävelessämme katsomaan kuuluisaa Samadhi Buddha -patsasta muistuttaa kuljettajamme meille, että emme ottaisi perinteisiä pönötyskuvia, joissa seisomme patsaan edessä. Tämä johtuu siitä, että Sri Lankassa Buddhalle selän kääntämistä pidetään erittäin epäkunnioittavana tekona.

Isoja rakennuksia löytyy myös puiston tästä kolkasta. Vaikuttavin on punatiilinen Abhayagiri stupa, jota vartioi tuiman näköinen kukko. Rakennus on osa vanhaa buddhalaista luostaripaikkaa Abhayagiri Vihāraa ja kyseessä on kuulemma yksi maailman laajimmista buddhlaistemppeleiden raunioista ja Sri Lankan pyhimmistä buddhalaisista pyhiinvaelluskohteista.

Lähistöllä on myös munkkien luostareiden raunioita sekä vesivarantona toiminut Eth Pokuna eli ”norsulampi”, joka taitaa olla kokonsa mukaan nimetty. Sen sijaan apinan ihmisten vaatteisiin pukenut ja huumattuja käärmeitä kaulallaan roikotteleva mies ei saa meiltä huomiota edes valokuvan vertaan.

Viimeiseksi käymme katsastamassa kaksi sinhalilaisen arkkitehtuurin erikoispiirrettä ja hyvin säilynyttä helmeä eli ”vartijakiveä” ja ”kuukiveä”. Vartijakivi eli muragala on palvontapaikkaan johtavien portaiden juurella sijaitseva kivinen veistos, joka nimestään huolimatta on nykytiedon valossa ollut pikemminkin koriste kuin pahoilta hengiltä tai muilta viheliäisiltä otuksilta suojeleva vartija.

Kuukivi eli sandakada pahana on puolestaan portaiden tai sisäänkäyntien edustalla oleva puoliympyrän muotoinen kivilaatta, johon on veistetty mitä taidokkaampia koristeita. Kuukiveä ihastellessamme paikalle saapuu opas turistiryhmän kanssa ja aloittaa: ”Now, this is a real masterpiece…” ja huomattuaan jonkin tatuoinneistani, lisää sivuhuomautuksena: ”Oh, that is a really nice tattoo!”.

Kuljettajamme pysäyttää auton vielä niin ikään Abhayagiri Vihāra -kompleksiin kuuluvien kaksoisaltaiden eli Kuttam Pokunan luona. Kyseessä on kaksi varsin hyvin säilynyttä allasta, jotka ovat ilmeisesti olleet joko peseytymis- tai jopa uimakäytössä.

Ehdimme sopivasti vielä auringonlaskun aikaan nappaamaan muutaman kuvat Jetavanarama stupasta, joka kuljettajamme mukaan on maailman suurimpia tiilirakennuksia. Rakennusaikanaan tuo oli parin Egyptissä sijaitsevan pyramidin jälkeen maailman kolmanneksi suurin ihmisen rakentama monumentti, joten kerrassaan merkittävä stupa on kyseessä.

Matkamme ”paljon nähtävää, vähän aikaa”-luonteesta johtuen päivä ei kuitenkaan pääty auringon laskiessa, vaan vielä on matkattava noin 60 kilometrin päässä sijaitsevaan Sigiriyaan, josta meillä on hotelli ensi yöksi varattuna. Käytännössä tuo tarkoittaa noin puolentoista tunnin köröttelyä pilkkopimeässä ja unihan siinä matkamiehille ja -naisille tulee.

Ennen lopullista määränpäätä pysähdymme vielä lähistöllä sijaitsevan Rukmali Avanhala -hotellin ravintolaan illalliselle ja tuo onkin ensimmäinen oikea ateria tänään. Tilaan kala-biryanin ja inkiväärioluen (limonadi), joille hintaa tulee 7,5 € ja nautin molemmista kyllä vähintäänkin koko rahan edestä.

Viimeinen tienpätkä kohti Amelia Resort -hotellia, johtaa halki viidakon ja kuljettajamme ehtii hädin tuskin sanoa, että hyvällä onnella saatamme nähdä norsun, kun pimeän tien reunassa valokeilaan ilmestyykin jo norsun peräpää. Enpä ole ennen nähnyt elefanttia villinä luonnossa.

Majapaikassa yksi kotoa asti rakkaudella raahattu alkoholiton olut, suihku ja netin vilkaisu ikkunan äärellä verhojen takana, joka tuntuu olevan ainoa piste koko huoneessa, jossa WiFi suostuu joten kuten toimimaan. Sitten onkin syytä hankkiutua nukkumaan, sillä herätys on jo viideltä, seitsemältä kun pitää olla jo kiipeämässä kohti Sigiryan eli Lion Rockin huippua. Jenni on tosin ilmoittanut suosiolla jättävänsä tuon lystin väliin ja jäävänsä hotellille lepäilemään, hän kun ei liiemmin arvosta korkeita paikkoja.