Sri Lankan road trip päivä 4: Ella – Haputale – Udawalawa

AASIA » SRI LANKA » Sri Lankan road trip päivä 4: ELLA – Haputale – udawalawa

Tällä kertaa olen oikeaan aikaan eli kuudelta hotellihuoneemme parvekkeella odottamassa aurinkoa nousevaksi. Istun heiveröisellä tuolilla villasukat jalassa ja pipopäässä, sillä yöt vuoristossa ovat näemmä yllättävän viileitä.

Oranssit sävyt kirkastuvat vähitellen läheisen vuorijonon takana ja kohta aamun ensimmäiset säteet valaisevatkin alapuolella aukeavan laakson, jossa kuuluu mennä puksuttavan myös päivän ensimmäinen juna. Myös meidän on tarkoitus matkata tänään junalla lyhyt pätkä Haputaleen, sillä raideliikenne on yksi Sri Lankan must-jutuista.

Ennen aamiaista käyn Antin ja Tiinan kanssa kävelyllä parvekkeidemme alapuolella kulkevilla kiskoilla, joita näemmä yleisesti käytetään myös jalkakäytävänä. Liikkeellä on niin kohti Ella Rockia talsivia turisteja kuin kouluun matkalla olevia paikallisia lapsia. Junien vauhti ei onneksi täällä päätä huimaa.

Aamiaisen jälkeen on aika jättää hyvästit Ellalle. Sumeera autoineen on sovitusti klo 8.45 paikalla ja kuljettaa meidät rautatieasemalle, josta ostamme 60 rupiaa (noin 0.3 €) maksavat liput Haputaleen. Junamatkailuelämystämme helpottaa paljon se, että meidän ei tarvitse huolehtia matkatavaroistamme, jotka matkaavat Toyotan kyydissä perille.

Vajaan 30 kilometrin matkaan Ellasta Haputaleen kuluu tunti, josta voi helposti päätellä, että mikään varsinainen Pendolino ei kiskoilla kiidä. Vietämme matkan vaunujen välisessä eteistilassa, jonka avoimesta oviaukosta kelpaa ihailla maisemia.

Perillä Haputalessa kuljettajamme jo odotteleekin ja lähdemme jatkamaan matkaa kohti päivän määränpäätä eli Udawalawaa, jossa tarkoitus on huomenna vierailla Udawalawen kansallispuistossa. Matkaa perille on vajaat 100 kilometriä, joten tänään selvitään varsin inhimillisellä siirtymällä.

Heti kaupungin ulkopuolella pysähdymme kuitenkin nauttimaan kupposen kuumaa idyllisessä kahvilassa ja katsastamaan maisemat tien varrelle rakennetulta näköalatasanteelta. Yleensä minä tatuointeineni päädyn paikallisten selfieotoksiin, mutta tällä kertaa kohteeksi valikoituu Jenni.

Seuraava stoppi on noin 20 kilometrin päässä Haputalesta sijaitseva Bambarakanda, Sri Lankan korkein vesiputous. Maan vuoristoinen osuus tunnetaan vesiputouksistaan ja toki kyselimme kuljettajaltamme jo etukäteen, josko tälle reitille jokin näkemisen arvoinen mahtuisi.

Kuski oli tosin vielä eilen sitä mieltä, että eipä kyllä osu vesiputouksia tälle reitille, mutta onneksi tarkistimme asian itse ja jälleen kerran oli aikaa ottaa kartta kauniiseen käteen. Ja koska minua hieman epäilytti, että saattaisimme ”vahingossa” ajaa kohteen ohi, seurasin Google Mapsista ettei näin pääse käymään.

Isolta tieltä itse putoukselle on noin 5 km ja tie on sen verran pieni, että meidän autollamme ei perille asti ole asiaa. Onneksi paikan päältä voi ostaa tuk-tuk-kyydin 1000 rupialla (noin 5 €) per pariskunta. Kapuamme siis Jennin kanssa toiseen ja Antti ja Tiina toiseen tuk-tukiin ja tajuan, että enpä ole aiemmin moisen pelin kyydissä ollut.

Pääsylippu putousalueelle maksaa vielä 150 rupiaa, minkä maksamme mielihyvin. Paikka vaikuttaa kerrassaan lumoavalta. Ilmassa tuoksuu kuiva heinä, perhoset leijailevat ja taustalla kohoavilta kallioilta noin 300 metrin korkeudesta putoaa vettä tasaisesti kohisten.

Lyhyt kävely mäntymetsän halki johdattaa meidän aivan putoksen juurelle, joka näin kuivallakin kaudella on vaikuttava näky. Paikalla ei ole meidän lisäksemme kuin yksinäinen koira, joita tuntuu tässä maassa löytyvän aivan kaikkialta. Valitettavan monella niistä tuntuu olevan sukuelimiin kasvaimia aiheuttava virus ja monia muista vaivoja, mutta tämä kyseinen yksilö sentään vaikuttaa hyvävointiselta ja mitä ilmeisimmin tassun vipinästä päätellen uneksii juuri jostain vauhdikkaasta.

Loppumatka, tai ainakin suurin osa siitä, Udawalawaan sujuu kapeaa ja kuoppaista kylätietä pitkin, mikä saattaa osaltaan selittää sen, että kuljettajamme niin hanakasti koetti torpata suunnitelmamme junamatkailusta. Tien varrella olevasta kojusta ostamme tilauksesta halkaistut kookoshedelmät, joiden sisältämä kookosvesi juodaan pillillä suoraan hedelmästä.

Majapaikkamme Kottawatta Village osoittautuu melkoiseksi luksusmökkikyläksi. Oman viihtyisän mökkimme kruunaa takapihalla taivasalla oleva kylpyhuone, joka on yksityisyyden takaamiseksi toki korkean muurimaisen seinän ympäröimä.

Pihapiiristä löytyy luonnollisesti myös uima-allas, jossa käymme pikaisesti pulahtamassa. Toinen huomattavan matala-allas puolestaan tarjoaa jonkinlasita kalapedikyyriä, ja onhan tuotakin kokeiltava.

Mölkky sujuu varsin hyvin allasta reunustavalla nurmikolla ja voitettuani Antin lopulta niukasti tämän päivän taistossa, otan toisen perättäisen voiton Sri Lanka Cupissamme.

Alueen omassa ravintolassa tarjoiltava 10 euron buffet-illallinen tuntuu äkkiseltään viime päivien hintatasoon nähden kalliilta, mutta sen verran paljon kaikkea herkullista ja pääasiassa kasvispohjaista tarjolla on, että kokonaisuus on ehdottomasti hintansa väärti.

Nukkumaan on syytä painua ajoissa, sillä huomenna herätyskello soi 4.30. Edessä kun on retki läheiseen Udawalawen kansallispuistoon ja hotellin järjestämä safariauto on luvannut poimia meidät kyytiin vastaanotolta tasan viideltä.

Ennen unta on kuitenkin iltarutiinien aika, joten kaivan jälleen yhden alkoholittoman oluen matkalaukustani ja istahdan huoneemme pöydän ääreen vihkoni kanssa ja Jenni koettaa rauhoitella hyttysenpuremiaan kortisonilla. Hampaita kerrassaan uniikissa kylpyhuoneessa pestessäni on kattonani Etelä-Aasian tähtitaivas.