Blog

Kaupungin ehdoton vetonaula on kaupungin ylle kohoava Sulaiman-Too vuori, joka on paitsi muinainen pyhä vuori ja silkkitien puolivälin etappi, myös ainoa Unescon maailmanperintökohde, joka sijaitsee kokonaan Kirgisiassa.

Aamiaista ei muutoin vallan mainion Hudžandin kämppämme hintaan sisälly, joten nautimme eiliseen tapaan tonnikalaleivät, jogurttia ja teetä ennen kuin laitamme kamat kasaan ja pyydämme henkilökuntaa soittamaan meille taksin.

Olemme parhaillaan lopettelemassa aamiaista, kun huoneen ovelle koputetaan. Hotellin henkilökuntaan kuuluva nainen kysyy, voisiko meistä ottaa ulkosalla muutaman kuvan yrityksen mainoksia varten. Tottahan tuo sopii.

Kuyluk-basaarilla kyytiä ei tarvitse kauaa etsiä, kun jo ensimmäinen vastaan kävelevä ukko lupaa heittää meidät noin 80 km päässä sijaitsevalle Oybekin raja-asemalle 80 000 somilla.

Aamiaisen jälkeen heitämme rinkat selkään ja ajamme taksilla Samarkandin rautatieasemalle, jossa kapuamme junaan. Ja kohta sitä kolistellaankin kohti Uzbekistanin pääkaupunkia.

Aloitamme kierroksen Registanista, jonka portteja ollaan vasta aukaisemassa kansanmusiikkijuhlien valmisteluista johtuvien poikkeusaikataulujen vuoksi. Kolmen näyttävän madrasan rajaama Registan on ollut muinaisen Samarkandin kaupungin keskusaukio ja pääsylipusta saa pulittaa 27 000 somia.

Samarkand kuulutetaan yhdeltätoista ja jään rautatieasemalle odottelemaan Peltsiä, joka on yöllä lentänyt Suomesta Taškentiin ja jatkanut sieltä aamutuimaan niin ikään junalla kohti Samarkandia.

Aamiaisen jälkeen on tullut aika jättää hyvästit Hivalle ja jatkaa matkaa kohti Keski-Aasian pyhimmäksi kaupungisikin tituleerattua Buharaa.

Kahden aikaan koen olevani niin valmis kuin tässä tilaanteessa olla voi ja lähden hetkeksi kiertämään Hivan katuja. Joka kulman takana tuntuu odottavan kuvauksellinen näkymä, mutta sää on yksinkertaisesti liian kuuma, jotta tuolla jaksaisi kauaa kierrellä.

Turkmenistanilaisen oppaani jätettyä minut rajalle, huomaan olevani ainoa matkailija, joka on menossa Uzbekistaniin