Kategoria: Uncategorized

Kello on vartin yli kuusi aamulla, kun eilen Moldovasta lähtenyt yöjunamme viimein saapuu huonostin nukutun yön jälkeen Romanian pääkaupungin pohjoiselle Gare De Nord -asemalle.

Lippuluukun täti varmistaa useaan otteeseen, että haluamme nimenomaan liput ykkösluokkaan, hänen kertomansa hinta kun on per henkilö. Maksamme kuitenkin tuon noin 60 euroa mielellämme oman hytin rauhasta, matka kun kestää kuitenkin 14 tuntia.

Kolmessa eri tasossa kulkeva Odessan katakombiverkosto on yhteispituudeltaan noin 2500 kilometriä eikä tätä luultavasti maailman laajinta sokkeloa ole mitenkään kartoitettu.

Kännykän herätyskello helähtää kymmeneltä ja vuokrakaksiomme verhojen takana odottaa Odessan pilvetön sinitaivas.

Aluksi ajamme Tiraspolista marshrutkalla vajaan 40 kilometrin päässä sijaitsevalle Ukrainan rajalle, jonka ylitämme jalan.

Vaikka kyseessä ei olekaan tunnustettu valtio, on Transnistrialla rajavartioinnin lisäksi oma valuutta, presidentti ja armeija. Lipussa komeilee puolestaan sirppi ja vasara ja muutakin neuvostoaikaista symboliikkaa Leninin patsaita myöten on maassa nähtävillä.

Keskiviikko alkaa retkellä Steven Seagalinkin suosimaan Mileștii Miciin. Illalla ehdimme käydä ihmettelemässä myös Chișinăun juutalaista hautausmaata.

Kapteeni kuuluttaa lämpötilan olevan perillä +31 astetta lähestyessämme Moldovan pääkaupunkia. Niinpä olenkin jo valmiiksi T-paitasillani, eivätkä tatuointini näytä luovan kovinkaan positiivista ensivaikutelmaa Moldovan tulliviranomaisille.

Reissu lähestyy loppuaan ja on aika laittaa relax-vaihdetta silmään. Aamupäivällä ajamme bussilla Kotorista matkan viimeiseen kohteeseen, joka on rantakaupunki Herceg Novi.

Seitsemältä alkaa Kotorin vanhan kaupungin kellotornista kuulua kilkatusta, joka jatkuu huomattavasti pidempään kuin loogiset seitsemän lyöntiä edellyttäisi.